Zlatan Ibrahimovicin ulkokuori hämää – ”Häntä luullaan ylimieliseksi, isoksi mulk*ksi”
Kuva: Getty Images
Zlatan Ibrahimovic on tullut tunnetuksi lentävistä lauseistaan.
Lehdistölle antamiensa lausuntojen perusteella ruotsalaisesta voi saada melko ylimielisen ja egoistisen kuvan. AC Milanissa samaan aikaan Ibrahimovicin kanssa pelannut Kevin-Prince Boateng kertoo, että se on vain näytelmää.
– Häntä luullaan ylimieliseksi, isoksi mulk*ksi. Luullaan, ettei hän ole ollenkaan hyvä tyyppi, mutta hän päinvastoin on, Boateng sanoi The Guardianin haastattelussa.
– Hän nauraa jatkuvasti ja kertoo vitsejä. Kentällä hän on hyvin vakava, hyvin ammattimainen. Mutta kentän ulkopuolella hän on maailman hauskin tyyppi.
Haastattelija kysyi, onko Ibrahimovicin tietynlainen julkisuuskuva vain hämäystä.
– Tietysti, koska hän ei halua puhua teille (toimittajille). Hän ottaa sen tietyn ilmeen, jotta te ette edes kysyisi häneltä kysymystä.
Boatengilta kysyttiin myös, näkeekö hän itsensä Ibrahimovicissa.
– En enää. Ennen olin samanlainen. En halunnut puhua ihmisille. En halunnut näyttää tunteitani. Rakensin muurin.
– Mutta kun sitä kasvaa ja on onnellinen, sitä miettii: ”Miksei? Miksen antaisi ihmisten puhua minulle? Voin auttaa heitä. Hymyillä.”
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27: Joukkueet, siirrot, stadionit
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Man United iski silmänsä 18-vuotiaaseen huippulupaukseen – Arsenal myös kiinnostunut
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Marcus Rashfordin lähtö jäihin? Man Unitedilta hieno ele
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Man United iski silmänsä 18-vuotiaaseen huippulupaukseen – Arsenal myös kiinnostunut
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Liverpoolin yllätyshankinnasta paljastui uusi käänne
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan