Arsenal täysin Bayernin vietävänä – toinen osaottelu lähinnä muodollisuus
Kuva: Getty Images
Valioliiga-joukkueista oli Mestarien liigan keskiviikkoillassa tulessa Arsenal, Allianz Arenalla vastassa tuttu vuori kiivettäväksi – Bayern München.
Gunnersin maalilla aloitti cup-otteluiden tyyliin David Ospina, ja pelikieltoaan viime Valioliiga-otteluissa sovittanut Granit Xhaka palasi avauskokoonpanoon. Sveitsiläisen aloituspaikka lähetti viime aikoina keskikentällä edukseen esiintyneen Alex Oxlade-Chamberlainin oikeaan laitaan. Myös katsoimoissa viime pelit viettänyt manageri Arsène Wenger oli taas lähempänä kenttää, omiensa kanssa penkillä.
Juuri ennen kahdeksan peliminuutin täyttymistä Francis Coquelin hätäili hyökkäyksen käynnistämisessä oman rankkarialueen rajalla. Pallonriiston jälkeen ranskalainen yritti välittömästi kääntää tilanteen vastahyökkäykseen, mutta onnistui sohaisemaan välineen Arturo Vidalin jalkoihin. Ospina sai tehdä hyvän torjunnan oikeasta alanurkasta.
Reilua kahta minuuttia myöhemmin Arjen Robben ampui hurjan maalin. Hollantilainen sai pallon täysin tyhjään tilaan ja veti kierteisen pommin oikeaan ylänurkkaan, jättäen Ospinan täysin vaille mahdollisuuksia torjuntaan. Arsenalin vasemman laidan puolustaminen petti tilanteessa, ja monet syyttävät sormet osoittivat sekä Alex Iwobin ja Coquelinin suuntaan.
No keeper saves that but quality defence (or DM cough cough) doesn't let it happen in the first place
Alexis Sanchez is the 2nd Premier League player to reach 20 goals in all comps this season (in 33 apps) after Ibrahimovic (20 in 34 apps)
Koscielnyn loukkaantuminen tuhosi Arsenalin täysin
Pian toisen jakson alun jälkeen Arsenalin taivas synkkeni, kun puolustuksen ehdoton johtaja Koscielny linkutti uos kentältä, tilalle Gabriel. Brasilialaisen yhteispeli Mustafin kanssa ei ole toiminut lähellekään riittävän hyvin, ja jälkimmäisellä oli lisäksi rasitteenaan ensimmaisellä jaksolla hankittu varoitus. 53. minuutilla Lewandowski sai jälleen keskityspallon päähänsä maalinedustalla, eikä enää erehtynyt. Mustafi jäi tilanteessa puolalaista selkeästi heikommaksi, vaikka olikin siinä mukana. 2-1. Kolme minuuttia myöhemmin ottelu vaikutti ratkeavan, kun Lewandowski napautti kantapäällään Thiagon yksin maalille, 3-1. Koscielnyn puuttuminen Gunnersin alakerrasta näkyi välittömästi raskaalla tavalla. Tunnin kohdalla pallo kävi taas vieraitten puolustajan, tällä kertaa Kieran Gibbsin kädessä rankkarialueella – ei tuomiota. Tilannetta edelsi jälleen katastrofaalinen paniikki puolustuksessa. 63 minuutin kohdalla Thiago käytti sen lopulta hyväkseen; veto kaukaa Xhakan jalan kautta maaliin.
Arsenal vs. Bayern Munich between the 50th and 65th minute:
3 goals conceded
0 tackles won
0 chances created
0 shots
Dreadful 15 minutes.
3 goals conceded
0 tackles won
0 chances created
0 shots
Dreadful 15 minutes.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Athletic: Manchester City kukistamassa Arsenalin siirtomarkkinoilla – hankkimassa 16-vuotiaan lupauksen
- Thomas Tuchel: Englannin pelaajat eivät koe liian suuria paineita maajoukkueessa
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Virallista: Tottenham osti Portugalin maajoukkuepelaajan
- Ipswich Town ja Aston Villa neuvottelevat Ranskan kansallissankarin siirrosta
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Athletic: Manchester City kukistamassa Arsenalin siirtomarkkinoilla – hankkimassa 16-vuotiaan lupauksen
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Jättidiili – Brighton kaappasi Tottenhamin tähtitopparin
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Virallista: Tottenham osti Portugalin maajoukkuepelaajan





