Squawka: Lähipiiri varoittanut Arsène Wengeriä – vitkuttelu sopimusasioissa pilaa Arsenalin kauden
Kuva: Getty Images
Arsène Wengerin lähipiirikin on tiettävästi huolissaan nykytilanteesta. Kukaan ei tunnu tietävän, jatkaako Wenger Arsenalin managerina.
Wengerin nykyinen sopimus umpeutuu tulevana kesänä. Ranskalaisen pöydällä on tiettävästi kaksivuotinen jatkosopimus, joka takaisi kokeneelle managerille kahdeksan miljoonan punnan vuositulot.
Squawkan tietojen mukaan Wenger ei ole kertonut edes valmennustiimilleen, jatkaako hän Tykkimiehissä vielä ensi kaudella. Lähipiiri on sivuston mukaan varoittanut Wengeriä kuluvan ja tulevien kausien pilalle menemisestä, jos mies ei anna minkäänlaista vihiä aikeistaan.
Merkittävä ongelma on se, että managerin nimi on jossain määrin sidottu siihen, pystyykö Arsenal pitämään Mesut Özilistä ja Alexis Sánchezista kiinni. Kummankin sopimus umpeutuu kesällä 2018. Kaksikko on ilmaissut, että Wengerin päätös vaikuttaa heidän päätöksiinsä. Etenkin Özil on vannonut uskollisuuttaan Wengerille.
Jos neuvottelut Wengerin ja sitä kautta Özilin sekä Sánchezin sopimuksista eivät etene, Arsenalin on käytännössä pakko alkaa kesän korvalla miettiä kultakimpaleidensa myymistä. Molemmat ovat niin arvokkaita pelaajia, että Gunners tuskin haluaa päästää heitä ilmaiseksi pois reilun vuoden kuluttua.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Roy Keane ei ole vakuuttunut Manchester Unitedin päätöksestä
- Liverpoolin tähtäimessä oleva superlupaus teki yllättävän valinnan
- Athletic: Manchester Cityn sisällä uskotaan Pep Guardiolan poistuvan seurasta
- Wayne Rooney ei ymmärtänyt Mohamed Salah’n ulostuloa: ”Jos olisin Arne Slot…”
- Jamie Carragher kertoi mikä Liverpoolin pelaamisessa mättää
- Katastrofaalinen tulos West Hamille – Tottenham voi nyt varmistaa säilymisen
- Kova temppu lähellä: Sunderland voi jysäyttää itsensä europeleihin
- Virallista! Rasmus Højlund jättää Manchester Unitedin pysyvästi
- Huhuissa pyörinyt Valioliiga-luotsi kiistää väitteet
- Bruno Fernandes teki Valioliiga-historiaa – näin portugalilaistähti kommentoi
- Katastrofaalinen tulos West Hamille – Tottenham voi nyt varmistaa säilymisen
- Bruno Fernandes teki Valioliiga-historiaa – näin portugalilaistähti kommentoi
- Mitta täysi – ex-pelaaja vaatii potkuja Arne Slotille: ”Vähemmästäkin on erotettu”
- Kova temppu lähellä: Sunderland voi jysäyttää itsensä europeleihin
- Virallista! Rasmus Højlund jättää Manchester Unitedin pysyvästi
- Hurja huhu: Tässä on Manchester Cityn uusi manageri – Pep Guardiolan aika päätökseen?
- Huhuissa pyörinyt Valioliiga-luotsi kiistää väitteet
- Mohamed Salah otti Arne Slotin tähtäimeensä: ”Tiedän osaavani pelata sellaista jalkapalloa”
- Manchester United varmisti kolmannen sijan Valioliigassa – Fernandes teki historiaa
- Athletic: Xabi Alonso on tehnyt valintansa