Italialaistoppari julistaa jo kuukauden jälkeen: ”Valioliiga on maailman paras liiga”
Kuva: Getty Images
Italialaistoppari Andrea Ranocchiaa varoiteltiin ennen kuin hän allekirjoitti tammikuun lopussa sopimuksen Hull Cityn kanssa. Maanmiehet sanoivat, että uusi elämä Englannissa olisi kaikkea muuta kuin helppoa.
Interistä lainattu Ranocchia, 29, on nyt asunut reilun kuukauden ajan saarivaltakunnassa. Hän on saanut maasta täysin erilaisen kuvan kuin moni varoitti.
– Täällä suurin ero, jonka näin saman tien, oli se, että sitä eletään täällä urheiluna. Urheilu on enemmän elämäntapa kuin jokin osa-alue kuten Italiassa, Ranocchia toteaa Hull Daily Mailin mukaan.
– Keskustelin muiden Englannissa pelanneiden kanssa, ja he sanoivat, että se olisi hyvin erilaista ja vaikeata ja saattaisin joutua ponnistelemaan. Nyt olen kuitenkin täällä, soittanut heille ja kertonut ”Ei, se on mahtavaa, olen täällä onnellisempi kuin Italiassa”, hän jatkaa.
– Tämä on maailman paras liiga, eikä ole ketään, joka ei haluaisi pelata täällä. Se on asia, jonka olen aina halunnut tehdä. Olen edelleen hämmästynyt siitä, kuinka ihmiset elävät jalkapalloa.
Ihmiset Ranocchian kotipaikkakunnalla Assisissa ovat ottaneet Hullin nopeasti omakseen ja toivovat joukkueen säilyttävän sarjapaikkansa.
– Kaverini ja perheeni ovat ostaneet Hull Cityn paitoja ja huiveja sekä antaneet tykkäyksiä Instagram- ja Facebook-sivuille. Kaikki on käännytetty, nauraa Ranocchia.
Genoasta vuonna 2010 hankittua Ranocchiaa pidettiin aikoinaan Italian parhaana topparilupauksena. Asiat eivät kuitenkaan sujuneet aivan toivotulla tavalla, ja nyt oli aika uudelle haasteelle.
– Vietin kuusi vuotta Interissä. Ne olivat loistavia vuosia, mutta myös vaikeita, kuten huippujoukkueessa pelaaminen Italiassa aina on. Kokemukseni siellä oli kuitenkin mahtava, ja niin on tämäkin nyt. Minulla ei ollut koskaan minkäänlaisia ongelmia Interissä – ihmisten tai seuran kanssa. Oli vain muutoksen aika, vanhenen ja nyt oli oikea hetki tehdä tämä valinta.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Yaya Touré sai ensimmäisen päävalmentajan pestinsä
- Rúben Amorim ehdolla huippupestiin
- Jarell Quansah jätti Liverpoolin ja pääsi Englannin kisajoukkueeseen: ”Todella vaikea päätös”
- Manchester Cityn James Trafford yhä toisen Valioliiga-seuran kiikarissa
- Englannin maajoukkue joutui varkauden kohteeksi MM-kisoissa
- Nyt jysähti: Crystal Palace -pelaaja rikkoi ennätyksen – sama nähty viimeksi 1966
- Arsenal löysi korvaajan Leandro Trossardille
- PSG-tähti saattaa lähteä – Arsenal seuraa tilannetta
- Tottenhamin uusi hankinta varasijalta MM-kisoihin – loma päättyi puhelinsoittoon
- Brighton yrittää hankkia kaikkien haluamaa topparia – tarjosi pilkkahinnan
- Arsenal löysi korvaajan Leandro Trossardille
- PSG-tähti saattaa lähteä – Arsenal seuraa tilannetta
- Nyt jysähti: Crystal Palace -pelaaja rikkoi ennätyksen – sama nähty viimeksi 1966
- Romano: Manchester Cityn ikonin ura jatkuu Espanjassa
- Tottenhamin uusi hankinta varasijalta MM-kisoihin – loma päättyi puhelinsoittoon
- Brighton yrittää hankkia kaikkien haluamaa topparia – tarjosi pilkkahinnan
- Manchester Cityn James Trafford yhä toisen Valioliiga-seuran kiikarissa
- Jamie Vardy: Näin englantilainen ja italialainen jalkapallo poikkeavat toisistaan
- Jarell Quansah jätti Liverpoolin ja pääsi Englannin kisajoukkueeseen: ”Todella vaikea päätös”
- BBC: Toppari jättää Chelsean kesällä