Huumeista kärähtänyt valioliigapelaaja väittää: ”Kukaan ei tiedä koko tarinaa”
Kuva: Getty Images
Huumeista kärähtänyt Saido Berahino, 23, on puhunut asiasta ensimmäisen kerran julkisesti. Stoken hyökkääjä suoritti kahdeksan viikon pelikiellon aiemmin tällä kaudella edustaessaan vielä West Bromwichia.
Berahino myöntää tehneensä virheen ja tuottaneensa itselleen pettymyksen, mutta hänen mukaansa suuri yleisö ei tiedä tapauksen kaikkia taustoja.
– Olen välillä naiivi, ja on helppoa nostaa esiin ihmisten vääryydet. Kukaan ei näytä keskittyvän siihen, mikä on hienoa, Berahino miettii Sky Sportsin haastattelussa.
– Joskus on oltava sitä vahvempi, nostaa kädet ylös ja hyväksyä tekemänsä virheet sekä yritettävä jatkaa eteenpäin niin pian kuin mahdollista. Tiedämme, ettei jalkapallo odota ketään. Nyt olen vahvempi, hän jatkaa.
– Kukaan ei tiedä koko tarinaa – ihmisenä on vaikeata, kun sinua syytetään kaikissa näissä otsikoissa eikä kukaan ollut näkemässä, mitä tapahtui. Teoista on kuitenkin maksettava. Se on nyt tehty, ja odotan jättäväni sen taakseni.
Tammikuun siirtoikkunan aikana seuraa vaihtanut Berahino ei omien sanojensa mukaan kanna kaunaa WBA:lle.
– Rakastan West Bromia – he antoivat minulla mahdollisuuden olla se, joka nyt olen. On sääli, ja minua satuttaa se, etteivät fanit tiedä koko totuutta tapahtumista. Minun on kestettävä se, jotkin tekoni veivät minut sinne. Stokea en kuitenkaan voi kiittää tarpeeksi. Heidän osoittamansa kiinnostus merkitsee minulle paljon. Nyt minun on aika maksaa heille takaisin.
Lähde: Stoke Sentinel
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu
- Chelsean maalivahti joutuu leikkaukseen
- Liam Rosenior otti kantaa Chelsea-pelaajan puhuttaneisiin kommentteihin
- Sky: Manchester Unitedin pelaaja palaa pitkästä aikaa Englannin maajoukkueeseen
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- Puolivälieriin! Aston Villa onnistui kovassa paikassa
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Puolivälieriin! Aston Villa onnistui kovassa paikassa
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- Bruno Fernandesista pelaajayhdistyksen vuoden pelaaja? Näin Michael Carrick kommentoi
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
- Gary Neville: Manchester Unitedin on vahvistettava tätä pelipaikkaa kesän siirtoikkunassa
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin