Valioliigaan siirtynyt italialaistoppari ei ole nähnyt aurinkoa kuukauteen
Kuva: Getty Images
Hullin italialaistoppari Andrea Ranocchia kertoo gianlucadimarzio.comin haastattelussa, kuinka hän on sopeutunut Englantiin.
– Kaipaan aurinkoa, en ole nähnyt sitä kuukauteen. Käytännössä joka päivä sataa, 29-vuotias pelaaja myöntää.
Hull lainasi Ranocchian tammikuussa milanolaisesta Interistä. Heti ensimmäisenä päivänä mies joutui kovaan paikkaan pukuhuoneessa.
– Minut pakotettiin seisomaan tuolilla ja laulamaan jokin laulu. Mietin, että mitä laulaisin. Valitsin Italian kansallislaulun, Ranocchia kertaa.
Alussa olin ehdottomasti hukassa, mutta nyt kaikki sujuu hyvin.Siirtopäätöksessä ratkaisevassa roolissa oli puhelu englantilaisseuran uudelta managerilta Marco Silvalta. – Hän kertoi minulle käynnissä olevasta projektista, johon rakastuin välittömästi. Puhumattakaan siitä, että joukkuekaverini kehuivat Valioliigaa. Voin vahvistaa heidän sanansa oikeiksi, Ranocchia toteaa. – Minulla on edelleen vaikeuksia englannin kielen kanssa. Sitäkin pahempaa on vasemmanpuoleinen liikenne. Ensimmäinen päiväni oli hirveä, ajoin kaksi kertaa väärästä liittymästä saman päivän aikana. Ranocchia päätti muuttaa Leedsiin yhdessä tyttöystävänsä kanssa. Kaupunki sijaitsee tunnin ajomatkan päässä Hullin harjoituskeskuksesta. – Minulla on englannin kielen opettaja. Meillä on kuusi oppituntia viikossa. Ongelma on se, kun joukkuekaverini puhuvat toisilleen. Silloin olen ongelmissa. He kaikki ovat todella avuliaita. Alussa olin ehdottomasti hukassa, mutta nyt kaikki sujuu hyvin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Athletic: Maalivahti haluaa jättää Chelsean tammikuussa
- André Onana jätti Manchester Unitedin – viihtyy uudessa seurassaan: ”Elän koko elämäni parasta aikaa”
- Athletic: Fulham tarjoaa rahakasta sopimusta päävalmentajalleen
- Pep Guardiola ylpeä pelaajiensa kurinalaisuudesta jouluna: ”Meillä on tietyt standardit”
- William Saliba kertoi Arsenalin kunnianhimoisen tavoitteen
- Huippuvireinen Hugo Ekitiké sai kehut Arne Slotilta: ”Joskus meidän piti vähän suostutella häntä…”
- Newcastlen jättihankinnan syksy meni täysin penkin alle: ”Newcastle-urani alku on ollut kummallinen, mutta…”
- Ruben Amorim kommentoi Casemiron ja Harry Maguiren jatkosopimustilanteita
- Eddie Howe Newcastlen uudesta stadionista: ”99,9-prosenttisen varmaa”
- Fantasy Premier League: GW 18 – investoi tähän Liverpoolin hyökkäyspään pelaajaan
- Miksi Valioliigassa pelataan vain yksi ottelu tapaninpäivänä? Tässä syy poikkeukselliseen ratkaisuun
- Thomas Frank kertoi mielipiteensä Tottenham-kapteenin ylilyönnistä
- MD: Barcelonan ja Englannin maajoukkuetopparin sopimusneuvottelut loppuivat lyhyeen
- Fantasy Premier League: GW 18 – investoi tähän Liverpoolin hyökkäyspään pelaajaan
- Ruben Amorim kommentoi Casemiron ja Harry Maguiren jatkosopimustilanteita
- Eddie Howe Newcastlen uudesta stadionista: ”99,9-prosenttisen varmaa”
- Bruno Fernandes loukkaantui – Rúben Amorim vaatii muilta pelaajilta tasonnostoa
- Nottingham Forestin euromenestykseen johdattanut seuralegenda John Robertson on kuollut
- Andoni Iraola kertoi mielipiteensä Antoine Semenyon tulevaisuudesta
- John Terry: Chelsean hankittava kokemusta joukkueeseensa