Suomella ennen pitkää käsissään uusi ”Carl Jenkinson” -tapaus? – ”Katsotaan joudunko valitsemaan”
Kuva: Getty Images
Muistatko Carl Jenkinsonin?
Tätä nykyä 25-vuotias Arsenal-pakki edusti Suomea alle 19- ja alle 21-vuotiaiden maajoukkueissa. Jenkinsonia kaavailtiin jo Huuhkajien oikeaksi pakiksi moneksi vuodeksi eteenpäin, mutta mies päättikin valita toisin. Suomen ja Englannin passin omaava Jenkinson sai kutsun Englannin maajoukkueelta ja tarttui haasteeseen.
Se 16-minuuttinen Ruotsia vastaan syksyllä 2012 on muuten jäänyt Jenkinsonin ainoaksi maaotteluksi miesten tasolla. Mutta se ei ole tämän tarinan pointti. Pointti on se, että Huuhkajia uhkaa tarinan toistuminen.
Menen flow’n mukana.Tällä kertaa nimi on Nicholas ”Niko” Hämäläinen. Miamissa syntyneellä laitapakilla on Yhdysvaltain ja Suomen passit. 20-vuotias Hämäläinen pelaa tällä hetkellä Queens Park Rangersin U23-joukkueessa. Edustusjoukkueessa hän on päässyt pelaamaan neljä kertaa. Maajoukkuetasolla Hämäläinen on edustanut Suomea U18-, U19- ja U21-joukkueissa. Kaksykkösissä debyytti on tosin vielä tekemättä, mutta pariin otteeseen Hämäläinen on istunut vaihtopenkillä. Yle Urheilun haastattelussa Hämäläiseltä kysyttiin, mitä Hämäläinen tekisi jos hänet kutsuttaisiin Yhdysvaltain A-maajoukkueeseen. – Menen tällä hetkellä flow’n mukana, mutta katsotaan, joudunko joskus valitsemaan. En osaa totuuden nimissä sanoa, voisiko mieleni muuttua. Tällä hetkellä olen onnellinen pelatessani Suomen paidassa, Hämäläinen sanoi.
Haluan olla yksi johtajistamme.Vaikkei Hämäläinen ole U21-joukkueessa vielä ensiesiintymistään saanut, tavoitteet ovat selvät. – Haluan olla yksi johtajistamme kentällä ja auttaa joukkuetta kaikin mahdollisin tavoin. – Uskon, että meillä on mahdollisuudet edetä karsinnoista jatkoon. Se on ehdottomasti tavoitteemme. Pikkuhuuhkajat aloittaa ensi syksynä EM-karsinnat. Samassa lohkossa ovat Tanska, Puola, Georgia, Liettua ja Färsaaret. – Se kuulostaa vähän helpommalta kuin edellisen lohkon saksat ja itävallat, mutta tietysti nuokin ovat kovia vastustajia. Ylen alkuperäisen jutun voit lukea tästä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Man Unitedin tähtipelaaja paljasti – ”Harkitsin urani lopettamista viime vuonna”
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Athletic: Manchester City kukistamassa Arsenalin siirtomarkkinoilla – hankkimassa 16-vuotiaan lupauksen
- Thomas Tuchel: Englannin pelaajat eivät koe liian suuria paineita maajoukkueessa
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Ipswich Town ja Aston Villa neuvottelevat Ranskan kansallissankarin siirrosta
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa