Evertonin stadionhanke nytkähti vihdoinkin eteenpäin – Nykyisellä stadionilla jo 125 vuotta
Kuva: Getty Images
Everton on pelannut tunnelmallisella kotistadionillaan Goodison Parkilla sen perustamisvuodesta 1892 lähtien, mutta kenties seura muuttaa lähivuosina uuteen kotiin. Goodison Park on yksi koko maailman vanhimmista jalkapallostadioneista, mutta sen elinkaari valioliigakenttänä lähestyy loppuaan.
Everton on etsinyt paikkaa uudelle stadionille enemmän tai vähemmän aktiivisesti jo noin 20 vuoden ajan. Kolme konkreettista tämän vuosituhannen yritystä ovat kariutuneet milloin rahoitusvaikeuksiin ja milloin paikallisten vastustukseen. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että stadionhanke on ottamassa ensimmäisen tuikitärkeän askeleen eteenpäin.
Seura on päässyt Liverpoolin kaupungin kanssa yhteisymmärrykseen tontin hankkimisesta Bramley-Moore Dockilta. Paikka on ollut Evertonin ykkösvaihtoehto stadionille jo pidempään. Tontti sijaitsee aivan Merseyjoen kupeessa, noin 3,5 kilometrin päässä Goodison Parkilta.
Varsinaisen stadionin rakentamisesta ollaan vielä kaukana, sillä edessä ovat muun muassa rakennusluvan anominen ja saaminen, sekä tietysti rahoituksen hankkiminen. Stadionin rakennuskustannusten uskotaan olevan vähintään 300 miljoonaa puntaa.
– Nyt voimme siirtyä työn seuraavaan vaiheeseen huomattavasti suuremmalla itseluottamuksella, Evertonin toimitusjohtaja Robert Elstone kommentoi uutista Sky Sportsille.
– Kustannuksiin pitää tietysti saada selvyyttä. Meidän täytyy tiedostaa, että stadionista tulee tällä paikalla huomattavasti kalliimpi. Sitoudumme pitämään fanejamme täysin ajan tasalla projektin edistymisestä ja muiden merkkipaalujen saavuttamisesta.
Everton pelaa heti maaottelutauon jälkeen aprillipäivänä tulisen Liverpoolin derbyn. Pelipaikkana on tuolloin kuitenkin Anfield Road.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta