Joukkuekaveri yllyttää: ”Ilmiömäisen” Radja Nainggolanin pitäisi siirtyä Chelseaan
AS Roman Radja Nainggolan Chelseaan -huhu on vellonnut viime kesästä lähtien. Jonkin aikaa oli hiljaista, kunnes puheet alkoivat taas yltyä meneillään olevan maajoukkuetauon aikana.
Maajoukkuetauon alussa Nainggolan myönsi, että viime kesänä Chelsea olisi kovasti halunnut hänet riveihinsä. Keskikenttäpelaaja on kuitenkin aina epäröinyt siirtymistä, koska Roomassa sää on ja elämäntyyli ovat niin paljon mukavampia kuin Englannissa.
– Nainggolan ei pidä sateesta, mutta hän on yksi maailman parhaista keskikenttäpelaajista. Hänen täytyy totutella sateeseen, jos hän haluaa pelata maailman parhaissa joukkueissa. Hän pystyy siihen, koska hän on ilmiömäinen, Nainggolanin joukkuekaveri Kostas Manolas sanoi Mediaset Premiumille Football Italian mukaan.
– Jos ollaan rehellisiä, me emme ole samalla tasolla Barcelonan, Bayern Münchenin ja Real Madridin kanssa.
Manolas puhui Nainggolanin lisäksi itsestään. 25-vuotias kreikkalaistoppari on niin ikään yhdistetty Chelseaan, mutta myös Arsenaliin, Manchester Unitediin, PSG:hen ja Interiin.
– Tulevaisuuteni on Roman käsissä. Jos he haluavat pitää minut, he tietävät mitä tehdä. Jos he haluavat myydä minut, minä en voi asialle juuri mitään.
- Voiko Man United yltää takavuosien kaltaiseen menestykseen, Michael Carrick?
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Voiko Man United yltää takavuosien kaltaiseen menestykseen, Michael Carrick?
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?