Lehti: Man Unitedissa valmistaudutaan David de Gean lähtöön – katseet käännetty Italiaan
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin maalivahtiosasto voi hyvin mennä uusiksi tulevana kesänä.
Unitedissa varmaan ihan ilomielin pidettäisiin David de Geasta kiinni. Haaste on se, ettei de Gea puolisoineen välttämättä halua jäädä.
Moni muistanee kesän 2015 sekoilun. Tuolloin Unitedin ja Real Madridin piti vaihtaa ykkösmaalivahteja, ja kaikki oli jo sovittu. Siirto kuitenkin kariutui, sillä papereita ei ehditty toimittaa ajoissa. De Gea oli ilmeisen pettynyt siirron epäonnistumiseen, mutta hän kokosi itsensä ja allekirjoitti kesään 2019 ulottuvan jatkosopimuksen Unitedin kanssa.
Espanjasta kuuluu sellaista, ettei Real Madrid ole kovin tyytyväinen Keylor Navasiin. Madridilaislehdistön mukaan Los Blancos hakee tulevana kesänä uutta ykkösvahtia, ja vaihtoehdot ovat de Gea ja Thibaut Courtois. De Gea on tiettävästi halunnut koko ajan palata kotikapunkiinsa Madridiin, ja nyt tähdet saattavat olla paluun suhteen kohdillaan.
The Independent tietää kertoa, että Unitedissa on jo varauduttu de Gean lähtöön. Seuraajaa on alettu etsiä. Manchesterilaisseura on kohdistanut katseensa Italiaan, ja tarkemmin sanottuna Milanoon.
Lehden mukaan Unitedin vaihtoehdot ovat Interin Samir Handanovic ja Milanin Gianluigi Donnarumma. Molemmissa olisi puolensa.
Handanovic täyttää kesällä jo 33, ja hänen sopimuksensa umpeutuu kahden vuoden kuluttua. Slovenialainen olisi siis todennäköisesti melko edullinen vaihtoehto.
18-vuotiaasta Donnarummasta taas United saisi maksaa itsensä kipeäksi, mutta siinä voisi olla seuralle ykkösvahti seuraavaksi 15 vuodeksi. Donnarumman sopimus umpeutuu jo reilun vuoden kuluttua, joten Milanin on mahdollisesti ”pakko” myydä tulevana kesänä. Donnarummassa on Unitedin kannalta hyvää myös se, että häntä edustaa Mino Raiola. Saman miehen talliin kuuluvat muun muassa Zlatan Ibrahimovic ja Paul Pogba.
LUE MYÖS:
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”