Everton-pelaajan ympärillä käytävä sanasota jatkuu – nyt Ronald Koemanin vuoro sivaltaa
Kuva: Getty Images
James McCarthy on aiheuttanut melkoisen sanasodan Evertonin ja Irlannin maajoukkueen välille.
Everton-luotsi Ronald Koeman on pitkin kautta kritisoinut Irlannin maajoukkuejohtoa puolikuntoisen McCarthyn peluuttamisesta. Tuorein käänne nähtiin hiljattain päättyneellä maajoukkuetauolla. McCarthy ei ollut kyennyt pelaamaan Everton-nutussa, mutta hän lähti silti Irlannin maajoukkueen matkaan. Mies tunsi reidessään kireyttä Wales-ottelun alkulämmöissä, mikä voi johtaa yhä pitenevään sairauslomaan.
Koeman kritisoi tapahtuneesta sekä McCarthya itseään että Irlannin päävalmentajana toimivaa Martin O’Neilliä. O’Neill vastasi Koemanin kritiikkiin melko tulikivenkatkuisella lausunnolla.
– Jälleen kerran Evertonin valmentaja, syyttelypelin mestari (tactician of the bame game), on kommentoinut tätä aihetta. Hän on kritisoinut sekä minua että McCarthya. Ehkä Evertonin alkukauden ohjelma toisi tilanteeseen hieman valaistusta.
– Hän sai todella lyhyen tauon ja pelasi kolmessa harjoitusottelussa kahdeksan päivän sisään. Tätä ennen hän oli ollut joukkueen harjoituksissa mukana vain 11 päivää. Ylikuormitusta?
Koeman ei jäänyt ihmettelemään, vaan vastasi Twitterissä.
– James McCarthy aloitti harjoituskautensa kolme ja puoli viikkoa sen jälkeen, kun Irlanti oli pudonnut EM-kisoista. Mestaritaktikolta, Koeman kirjoitti.
James McCarthy began his pre-season three and a half weeks after Ireland were knocked out of the Euros. From the master tactician
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Valioliigaseura antoi potkut valmentajalleen – tässä on korvaaja
- Jättihankinta! Valioliiga-tähti Tottenhamiin historiallisella summalla
- Jättidiili – Brighton kaappasi Tottenhamin tähtitopparin
- Virallista: Chelsea hankki uuden laitapuolustajan – hintalappu yli 50 miljoonaa euroa
- Chelsea hankkimassa laitapuolustajan – neuvottelut käynnissä
- Toimittaja: Mohamed Salah herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa – neuvottelut käynnissä
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Virallista: Frank Lampard jatkosopimukseen Coventryn kanssa

- Athletic: Tottenham maksaa sata miljoonaa euroa keskikenttäpelaajasta