Antonio Conte haluaa maanmiehen apukädekseen – Andrea Pirlo Chelseaan?
Chelsean päävalmentaja Antonio Conte on tehnyt erinomaista työtä ensimmäisellä Valioliiga-kaudellaan. Valmennusryhmään on tulossa tästä huolimatta muutoksia ensi kesänä.
The Timesin mukaan Conte haluaa korvata apuvalmentaja Steve Hollandin italialaisella valmentajalla. Holland jättää Stamford Bridgen kauden päätteeksi siirtyessään Englannin maajoukkueeseen Gareth Southgaten apuvalmentajaksi.
Kyseessä ei ole kuka tahansa italialainen, vaan legendaarinen keskikenttäpelaaja Andrea Pirlo. Näin uskoo ainakin Ray Wilkins, joka on vaikuttanut Chelseassa niin pelaajana, apuvalmentajana kuin väliaikaisena päävalmentajana.
– Hän on henkilö, jonka Conte haluaisi. Hän valmensi Pirloa Juventuksessa 34-vuotiaaksi saakka, Wilkins kertoi talkSPORT:lle.
– Hän on se, jonka hän haluaa paikkaamaan Steve Hollandin.
Chelseassa on tyypillisesti luotettu brittivaihtoehtoihin apuvalmentajan roolissa. Seura suostui useisiin Conten vaatimuksiin viime kesänä, kun italialaisvalmentaja toi haluamiaan valmentajia lontoolaisseuraan.
The Timesin mukaan italialaisen valmentajan saapuminen Stamford Bridgelle apuvalmentajaksi on vielä monen mutkan takana.
Pirlo on pelannut New York City FC:ssä vuodesta 2015 lähtien.
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Lähde: Unai Emery lähellä jatkosopimusta – tarkoituksena karkottaa Manchester Unitedin kiinnostus
- Fantasy Premier League: GW 10 – kannattaako Gabriel hankkia?
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Lähde: Unai Emery lähellä jatkosopimusta – tarkoituksena karkottaa Manchester Unitedin kiinnostus