Valioliigajoukkueen suuret maalinteko-ongelmat jatkuvat – katastrofaaliset tilastot
Kuva: Getty Images
Sunderland hävisi eilen Leicester Citylle 2-0 lukemin. Tappion myötä joukkueen säilyminen Valioliigassa on entistä suuremman työn takana.
Sunderlandin puolustus ei ole fantastista kautta pelaavan Jordan Pickfordin johdolla ollut ihan niin huono, mitä sarjasijoitus antaa olettaa. Esimerkiksi edellisessä kolmessa ottelussa joukkue on päästänyt keskimäärin yhden maalin ottelua kohden, mikä ei vielä tee otteluiden voittamisesta mahdottomia. Näistä peleistä se on kuitenkin saanut vain yhden pisteen.
Joukkueen suurin ongelma on ollut hyökkäyspelaaminen. Eilisen maaleitta jäämisen seurauksena Sunderland on pelannut jo yhdeksän tuntia ja 45 minuuttia maaleitta. Edellisessä kymmenessä Valioliigan ottelussa maaleja on vain yksi.
– Meidän täytyy pystyä tekemään maaleja rangaistusalueen ulkopuolelta. Lauomme sieltä aina ohi. Meillä oli myös hyviä keskityksiä, eli hyviä asioita on olemassa, mutta emme saa palloa maaliin, Sunderlandin valmentaja David Moyes
Eilisessä ottelussa Sunderlandin Victor Anichebe osui tolppaan ottelun ollessa 1-0 Leicesterille. Anichebe on ollut joukkueesta sivussa ennen tiistain peliä.
– Victorin takaisin saaminen tulee helpottamaan meitä. En sano, että hän tullee olemaan sateentekijä, mutta hän tulee auttamaan meitä luomaan lisää tilanteita.
Lisävahvistusta joukkue todellakin tarvitsee. Jermain Defoe on onnistunut tekemään 14 maalia Valioliigassa tällä kaudella, mutta loput joukkueesta yhteensä vain 10.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jos et voi voittaa heitä, osta heidät: Nottingham Forestilta mielenkiintoinen hankinta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin