Arsenalille ensimmäinen liigavoitto melkein kahteen kuukauteen – Wenger: Saimme itseluottamuksemme takaisin
Kuva: Getty Images
Arsenal jatkoi keskiviikkona West Hamin surkeaa ajanjaksoa, mutta sai omansa päätökseen. Joukkue voitti Lontoon paikallisvastustajansa selkein 3-0 lukemin Mesut Özilin, Theo Walcotin ja vaihdosta kentälle tulleen Olivier Giroudin maaleilla.
Voiton myötä Arsenal palasi tiukasti takaisin taisteluun Mestarien liiga –otteluihin oikeuttavasta sijoituksesta neljän parhaan joukkoon. Joukkue on nyt viidentenä ja matkaa edessä olevaan Manchester Cityyn on neljä pistettä. Arsenalilla on myös vähintään yksi ottelu vähemmän kuin jokaisella edessä olevalla joukkueella.
– Tunnen, että nyt saimme itseluottamuksemme takaisin. Saimme myös Özilin ja Alexis Sánchezin takaisin peliin. Jokainen keskittyi hyvin ja pystyi tuntemaan, kuinka yhdistynyt joukkue pystyy tekemään eron, Arsène Wenger kertoi Sky Sportsille.
Arsenalin edellisin voitto ennen eilistä ottelua tapahtui helmikuun 11. päivänä Hullia vastaan. Sen jälkeisistä viidestä ottelusta, joukkue on hävinnyt neljä ja pelannut yhden tasapelin. Ajanjaksolla on toki myös kaksi voittoa, mutta ne voi jättää ilman suurta huomiota. Voitot tulivat cupissa Englannin viidenneksi korkeimmalla sarjatasolla pelannutta Lincoln Cityä vastaan.
– Tämä oli hyvä ilta meille, koska tätä edelsi aika, jolloin asiat eivät menneet yhtään Arsenalin toivomalla tavalla. Tarvitsimme tämän voiton.
Wengerin tulevaisuudesta Arsenalissa on spekuloitu erittäin paljon. Osa joukkueen kannattajista on tuonut hyvin selkeästi mielipiteensä julki, jossa vaaditaan ranskalaisvalmentajaa pois seuran valmentajan paikalta. Wengeriltä kysyttiin jälleen tulevaisuudestaan, mutta mies ei paljastanut suunnitelmiaan kovin pitkälle.
– Tulevaisuuteni on mennä kotiin tänä iltana. Menen sinne hieman onnellisempana kuin viime peliemme jälkeen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Sunderland-puolustaja ei siirrykään Liverpooliin
- Manchester Cityn Rodri latasi suorat sanat tuomarista: ”Tiedän, että olemme voittaneet liikaa…”
- Bournemouth teki tarjouksen Real Madridin puolustajasta
- Athletic: Everton hylkäsi Juventuksen tarjouksen hyökkääjästään
- Liverpool hankkii uuden topparin – hintalappu yli 60 miljoonaa euroa
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Manchester City menetti pisteitä Valioliigassa – Tottenham-hyökkääjä iski upean maalin
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Athletic: Crystal Palace myymässä maalitykkinsä Italiaan
- Draamaa Manchester Unitedin ottelussa – kaksi maalia lisäajalla
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Sky: Liverpool on ostoksilla Koillis-Englannissa
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- Manchester City menetti pisteitä Valioliigassa – Tottenham-hyökkääjä iski upean maalin
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen
- Draamaa Manchester Unitedin ottelussa – kaksi maalia lisäajalla
- Athletic: Crystal Palace myymässä maalitykkinsä Italiaan
- Virallista: Lisää ruotsalaisväriä Valioliigaan
- Leeds panee kovan kovaa vastaan Valioliiga-seurojen välisissä neuvotteluissa