Ashley Young vakuuttaa, että hänellä on vielä suuri intohimo pelaamiseen, vaikka hänen tulevaisuutensa Manchester Unitedissa on epävarma. Entinen Englannin maajoukkuepelaaja on aloittanut tällä kaudella vain 13 ottelua. Vähäisen peliajan seurauksena Youngia oltiin vahvasti viemässä tammikuun siirtoikkunan aikana Kiinan Super Liigaan, mutta päätyi jäämään Manchesteriin. – Spekulaatioita oli ja niitä tulee myös aina olemaan. Varsinkin, jos siirtoikkuna on auki ja et saa peliaikaa, Young kertoi Telegraphille. Laituri on parantanut asemiaan joukkueessa, sillä viimeisen 13 ottelun aikana hän on ollut 8 kertaa aloituskokoonpanossa. – Olen aina sanonut, että tahdon pelata mahdollisimman paljon. En tiedä onko tulevaisuuteni Manchester Unitedissa, mutta haluan keskittyä siihen, että kun valmentaja tarvitsee minua, niin annan sata prosenttia ja pelaan niin hyvin kuin pystyn. Young kertoi, että hän haluaa kaikesta huolimatta keskittyä kentällä tapahtuviin asioihin. – tahdon vain pelata mahdollisimman paljon pelejä. Keskityn siihen ja sitten katsomme mitä tapahtuu. Haluan menestyä vielä ja työskentelen kovasti sen eteen. Näin kova kilpailu joukkueen sisällä antaa lisää motivaatiota joka päivä.

LUE MYÖS: