Tottenhamin maalivahti kertoo pääsyyn, miksi hän on yhä seurassa – ”Muistan vielä ensimmäisen puhelumme”
Kuva: Getty Images
Hugo Lloris kertoi ESPN:lle hänen väleistään joukkueen managerin Mauricio Pochettinon kanssa ja kertoi, että hän on pääsyy siihen, että maalivahti on edelleen Tottenhamissa.
Tottenhamin ja Ranskan maajoukkueen kapteeni on tehnyt kaksi uutta jatkosopimusta Pochettinon saavuttua seuraan vuonna 2014. Viimeisin kolmen vuoden pidennys pitää miehen seurassa vielä vuoteen 2022 asti.
30-vuotias maalivahti on ehdottomasti kuulunut maailman maalivahtieliittiin jo pitkään, mutta siitä huolimatta hän ei ole voittanut urallaan kuin Ranskan Cupin kaudella 2011-12. Moni suurseura on ollut Llorisista kiinnostunut, mutta hänen sanojensa mukaan maailman paras valmentaja on estänyt hänen lähtönsä muualle.
– Pääsyyni täällä pysymiseen on Pochettino. Se on totuus ja en voi piilottaa sitä.
Maalivahti on aiemmin sanonut, että hänen tulevaisuutensa on kiinni valmentajansa tulevaisuudesta. Llorisilta kysyttiin myös tarkennusta tähän kommenttiin.
– On hyvin selvää, mitä se tarkoittaa. Kunnioitan häntä valtavasti valmentajana ja miehenä. Meillä on erinomainen yhteys. Kun löydät jotain todella vahvaa, niin ei ole helppoa löytää sellaista uudelleen elämän tai jalkapallouran aikana. Hyvin yksinkertaista.
– Muistan kun puhuin hänen kanssa puhelimessa ensi kerran. Vain muutama päivää hänen tultua valmentajaksemme. Hän kertoi jalkapallofilosofiastaan ja kuinka haluaa joukkueensa pelaavan. Hän on voittajapersoona, jolla on paljon kunnianhimoa.
Tottenham taistelee toisena kautena peräkkäin Valioliigan mestaruudesta paikallisvastustajansa Chelsean kanssa. Joukkueet kohtaavat tänä viikonloppuna toisensa Wembleyllä FA Cupin välierässä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Crystal Palace vahvistumassa entisestään – Everton hyväksynyt kaupan
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- Dramaattinen siirtosaaga päätökseen – Mateta jääkin Crystal Palaceen
- Arteta myöntää: Arsenal kartoittaa siirtovaihtoehtoja
- Manchester Cityn Kalvin Phillips on ollut pitkään hiljaa – nyt edessä lainasiirto
- Manchester United esti pelaajansa siirron Turkkiin
- ESPN: Fulham oli valmis maksamaan lähes 40 miljoonaa euroa hyökkääjästä – siirto kariutui loppuhetkillä
- GdS: Hyökkääjä haluaa jättää Tottenhamin
- ESPN: Sunderland-puolustaja ei siirrykään Liverpooliin
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Liverpool hankkii uuden topparin – hintalappu yli 60 miljoonaa euroa
- Manchester Cityn Rodri latasi suorat sanat tuomarista: ”Tiedän, että olemme voittaneet liikaa…”
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Sky: Liverpool on ostoksilla Koillis-Englannissa
- ESPN: Sunderland-puolustaja ei siirrykään Liverpooliin
- GdS: Hyökkääjä haluaa jättää Tottenhamin
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen
- Manchester City menetti pisteitä Valioliigassa – Tottenham-hyökkääjä iski upean maalin