Konkaripelaaja ei saanut Man Cityltä toivomaansa jatkosopimusta: ”Joskus on tehtävä kovia päätöksiä”
Kokenut argentiinalainen laitapuolustaja Pablo Zabaleta on ehtinyt voittaa Manchester Cityssä paljon ja on tälläkin kaudella esittänyt ajoittain erinomaisia otteita. Nyt alkaa kuitenkin näyttää siltä, että 32-vuotiaan Zabaletan pitkä ura seurassa on ohi.
Zabaleta saapui Cityyn Espanyolista kuuden miljoonan punnan siirtosummalla vuonna 2008. Argentiinalainen on saanut juhlia Citizensissä kahta valioliigamestaruutta, yhtä FA Cupin voittoa ja kahta Liigacupin mestaruutta. Ura Cityssä on kuitenkin päättymässä yhdeksän vuoden jälkeen, sillä seura ei tarjonnut argentiinalaiselle tämän toivomaa kaksivuotista jatkosopimusta. Zabaletan sopimus päättyy tämän kauden loppuun.
– Minulla on Cityn kanssa erityinen suhde. Olen ollut täällä yhdeksän kautta ja rakkauteni Cityä kohtaan on valtava, Zabaleta aloittaa Mirrorin haastattelussa.
– Jalkapallossa pitää kuitenkin joskus tehdä kovia päätöksiä. Nyt minun pitää tehdä päätös, joka on omaksi parhaakseni ja toivottavasti myös seuran parhaaksi.
Suoraan Zabaleta ei lähtöään vahvista, vaan korostaa vielä edessä olevien otteluiden tärkeyttä.
– Tiedämme, että joitain pelaajia lähtee seurasta, mutta tällä hetkellä tärkeintä on ajatella seuraa. En mieti sopimusta, vaan odotan kauden loppuun saakka.
– Keskityn vain varmistamaan Citylle Mestarien liigan paikan. Olisi suuri sääli, jos Manchester City ei pelaisi ensi kaudella Mestarien liigaa, joten meidän täytyy jatkaa kovaa työntekoa, Zabaleta painottaa.
Zabaletan ohella myös Yaya Tourén, Gaël Clichyn, Willy Caballeron ja Bacary Sagnan sopimukset päättyvät tähän kauteen. Jesus Navasille City puolestaan tarjoaa Mirrorin mukaan yksivuotista jatkosopimusta.
Sky Sportsin mukaan West Ham on kiinnostunut joko Zabaletan tai Bacary Sagnan hankinnasta ensi kaudeksi. Manageri Slaven Bilic kaipaa lisää kokemusta puolustukseensa, joten Zabaletan hankinta voi tulla ajankohtaiseksi, jos miehen City-ura nyt tulee päätökseensä.
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”