Eden Hazard tahtoo voittaa Kultaisen pallon – Kertoi kolme haastajaa Ronaldon ja Messin eläköidyttyä
Kuva: Getty Images
Eden Hazard myönsi Sky Sportsille, että tahtoisi jonain päivänä voittaa jalkapallon suurimman henkilökohtaisen palkinnon, eli Kultaisen pallon. Chelsea-pelaaja ei uskonut, että joukkueensa tämän kauden saavutukset riittäisivät vielä hänen kohdallaan kilpailuun mukaan. Ensi kaudella tilanne voi kuitenkin olla toinen.
– Tahdon voittaa Kultaisen pallon jonain päivänä. Se on mielessäni, mutta jos en voita sitä, niin se ei ole ongelma. Tahdon vain tehdä parhaan minulle mahdollisen uran.
– Jos pelaan hyvän ensi kauden, voitamme Mestarien liigan ja MM-kisat Belgian kanssa, niin miksipä en voisi voittaa.
Viime vuosina palkinnosta ovat kilpailleet lähinnä Cristiano Ronaldo ja Lionel Messi. Hazard piti heidän voittamistaan vielä hyvin haastavana, mutta uskoo, että heidän lopetettuaan kilpailu voi olla useamman pelaajan saavutettavissa.
– Kun Ronaldo ja Messi jäävät eläkkeelle, niin ehkä Neymar, Paulo Dybala ja Antoine Griezmann voisivat olla seuraavat palkinnosta kilpailevat.
Palkinnon voittajat ovat tällä vuosikymmenellä tulleet aina Espanjan pääsarjasta, mutta Hazard ei näe, että Englannissa pelaaminen huonontaisi hänen mahdollisuuksiaan.
– Edellisenä kymmenenä vuotena Kultaisen pallon voittajat ovat pelanneet Espanjassa, mutta se ei ole automaattista. Jos pelaaja pelaa paremmin Englannissa, niin hän voittaa sen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta
- Wolverhampton julkaisi kaksi mielenkiintoista sopimusta
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Viime hetken siirto: Huuhkajien pelaaja Englannin Mestaruussarjaan
- Crystal Palace vahvistumassa entisestään – Everton hyväksynyt kaupan
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Crystal Palace vahvistumassa entisestään – Everton hyväksynyt kaupan
- Viime hetken siirto: Huuhkajien pelaaja Englannin Mestaruussarjaan
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- Arteta myöntää: Arsenal kartoittaa siirtovaihtoehtoja
- Manchester Cityn Rodri latasi suorat sanat tuomarista: ”Tiedän, että olemme voittaneet liikaa…”
- Dramaattinen siirtosaaga päätökseen – Mateta jääkin Crystal Palaceen
- Manchester United esti pelaajansa siirron Turkkiin