37. varsinainen valioliigakierros (alkuviikolla pelataan vielä rästiotteluita) päättyi juhlavasti 118-vuotiaan White Hart Lanen jäähyväisotteluun. Mestaruushaaveensa perjantaina menettänyt Tottenham halusi taatusti lopettaa viimeisen kautensa rakkaalla kotistadionillaan ilman ainuttakaan merkintää tappiosarakkeessa.

OptaJoe

@OptaJoe
0 - Tottenham could go unbeaten at home for the first time in a league season since 1964/65 (W16 D2 L0 this season). Power.

Ennen sunnuntaita Tottenham oli voittanut 18:sta kauden kotiottelustaan Valioliigassa 16 ja pelannut kaksi kertaa tasan. Lisäksi cup-kilpailuissa oli kertynyt neljästä kotipelistä neljä voittoa. Europeleissä Tottenhamin kotikenttänä oli Wembley, huomattavasti kehnommalla menestyksellä.

Voitolla Tottenham varmistaisi Valioliigan kakkossijan. Se olisi sen paras sijoitus vuosikymmeniin. Manchester Unitedille tappio puolestaan merkitsisi sitä, että se ei selviäisi ensi kauden Mestarien liigaan Valioliigan kautta. Ainoa toivo olisi Tukholmassa pelattavassa Eurooppa-liigan finaalissa, jossa vastaan asettuu Ajax.

Spursin kokoonpanossa ei yllätyksiä ollut, mutta United lepuutti tutusti muutamia runkomiehiään. Penkillä aloittivat muun muassa Marcus Rashford, Henrikh Mkhitarjan ja Ander Herrera. Paul Pogba puolestaan oli poissa kokoonpanosta isänsä poismenosta johtuen.

Ensimmäinen puoliaika oli todella tukevasti kotijoukkue Tottenhamin hallussa, eikä avausmaaliakaan tarvinnut odottaa kuutta minuuttia pidempää. Christian Eriksen antoi kulmapotkun lyhyenä Ben Daviesille, jonka keskitys löysi maalin edestä Victor Wanyaman. Kenialainen puski helposti kauden kolmannen liigamaalinsa, sillä Wayne Rooney epäonnistui pahasti miesvartioinnissaan.

Jo ennen puolen tunnin täyttymistä Tottenhamilla oli peräti neljä muutakin mainiota maalipaikkaa. Heung-Min Son laukoi soolonsa päätteeksi avopaikastaan ensin päin United-vahti David De Geaa. Seuraavaksi Harry Kane puski pallon Eriksenin hyvästä keskityksestä niukasti yli maalin. Christian Eriksenin ja Dele Allin pian seuranneisiin vetoihin De Gea sai puolestaan todellakin panna parastaan.

Tauolle mentiin kotijoukkueen 1-0 -johdossa, ja Unitedin oli syytä olla lukemiin tyytyväinen. Sen verran selkeästi Spurs avausjaksoa hallitsi. Unitedilla oli oikeastaan kaksi paikanpoikasta: Anthony Martialin laukaus niukasti ohi takakulman 18. minuutilla ja aivan jakson lopun hyökkäys, jossa Eric Bailly vielä tarpeettomasti jakoi palloa hyvässä vetopaikassa.

Squawka

@Squawka
Spurs 1-0 Man Utd HT:

Shots: 7-4
Pass accuracy: 83%-77%
Chances created: 5-3
Possession: 60%-40%

Spurs in charge so far.

Squawka

@Squawka
After 20 minutes played, this Wayne Rooney effort is Man Utd’s only shot on target of the game.

🤔

Kun toista puoliaikaa oli pelattu kolme minuuttia, vei Harry Kane kauden 22:lla liigamaalillaan Tottenhamin kahden maalin johtoon. Christian Eriksen antoi hyvän vapaapotkun, johon nuori kärkimies laittoi jalkansa taidokkaasti väliin, vaikka Chris Smalling tanssikin Kanen kanssa letkajenkkaa.

Tunnin pelin kohdalla José Mourinho otti Herreran ja Mkhitarjanin kentälle, mutta välitöntä muutosta Unitedin pelissä ei nähty. Vielä 70 minuutin pelin jälkeenkin vieraiden ainoa laukaus kohti maalia oli Wayne Rooneyn kokeilu lähes puolestakentästä.

71. minuutilla United iski kuitenkin kuin tyhjästä. Anthony Martial toi pallon alueelle ja löysi maalin edestä Rooneyn, jonka ohjaus painui verkkoon Jan Vertonghenin kengänkärjen kautta. Pelitapahtumiin nähden ei erityisen ansaittu kavennus, mutta maalit lasketaan. Osuma oli kahdeksaan otteluun ensimmäinen, jonka Mourinhon valmentama joukkue on tehnyt vieraskentällä tämän hetken top 6 -joukkueita vastaan. Viimeksi näin oli käynyt tammikuussa 2015.

OptaJoe

@OptaJoe
1 - Man Utd's goal was the first scored by a Jose Mourinho side in eight away league games against the current PL top six. Awaited.

Unitedin kolmantena vaihtona kentälle päässyt Marcus Rashford oli vielä pilata White Hart Lanen jäähyväiset. Rashford livahti Spurs-puolustukselta karkuun, mutta topparit ehtivät lopulta häiritsemään hyökkääjää sen verran, että tämän roikku meni hieman maalin ohi.

Lisäajan viimeiset minuutit liikuttivat varmasti monia, sillä niin painokkaasti ”Glory glory hallelujah” White Hart Lanella kaikui. Pieni sadekaan ei katsojia lannistanut, kun tuhannet Spurs-fanit liehuivat hyvästeiksi rakkaalle Lanelle. Ja pelin päätteeksi nähtiin luonnollisesti pitch invasion.

Loppunumerot kirjattiin Tottenhamille 2-1, joten saldo pysyi kauden loppuun saakka tahrattomana. Tottenham varmisti näin Valioliigan kakkospaikkansa eikä hävinnyt Lanella koko kauden aikana kertaakaan. Ensi kaudella Spurs pelaa kotipelinsä Wembleyllä ja kaudella 2018-2019 on edessä muutto uudelle uljaalle kotistadionille.

Kahdesta muusta Mestarien liiga -paikasta jatkavat taistelua vielä Liverpool, Manchester City ja Arsenal. Manchester United saa keskittyä viimeistään nyt täysillä Eurooppa-liigan loppuotteluun.