Vailla merkittävää panosta Valioliigan päätöskierroksella pelannut Manchester United antoi sunnuntain kotiottelussaan Crystal Palacea vastaan näyttöpaikan useille seuran nuorille lahjakkuuksille. Voitto tuli siitä huolimatta – tai juuri siksi? – ansaitusti 2-0 -lukemin.

Todella historiallinen hetki koettiin ottelun 88. peliminuutilla. José Mourinho otti vaihtoon seuralegenda Wayne Rooneyn ja heitti kentälle vasta 16-vuotiaan Angel Gomesin. Gomesista tuli valioliigadebyyttinsä myötä ensimmäinen Valioliigassa koskaan pelannut 2000-luvulla syntynyt pelaaja. Hyökkäävän keskikenttäpelaajan paikalla pelaava Gomes on syntynyt 31.8.2000.

OptaJoe

@OptaJoe
2000 - @ManUtd's Angel Gomes is the first player born in 2000 to play in the Premier League. Disco.

Nuorukaisen tausta on mielenkiintoinen. Hänen serkkunsa on Portugalin viime kesän euroopanmestarijoukkueen avainpelaaja Nani, joka kantoi turnauksen loppuottelussa kapteenin nauhaa Cristiano Ronaldon loukkaannuttua.

Nani on hyvin tuttu mies myös Old Traffordilla, sillä hän pelasi Manchester Unitedissa seitsemän kauden ajan vuosina 2007-2014. Mestaruuskaudella 2009-2010 Nani voitti Valioliigan syöttötilaston ja hänet valittiin sarjan tähdistöjoukkueeseen.

Gomes palkittiin äskettäin Manchester Unitedin nuorisojoukkueen vuoden pelaajana. Hän sai palkinnon seurahistorian nuorimpana pelaajana ja ensimmäisenä 16-vuotiaana. Kyseinen ”Jimmy Murphy” -palkinto on jaettu 27 kertaa, ja sen ovat pokanneet aiemmin muun muassa Ryan Giggs ja Paul Scholes.

Gomes siirtyi Unitedin junioriorganisaatioon 13-vuotiaana. Hän on pelannut aina ikäistään vanhempien joukkueissa. Unitedin alle 18-vuotiaiden ryhmässä hän debytoi 14-vuotiaana.

– Tämä on unelmien täyttymys. Näin nuorena sitä haaveilee tällaisesta. Tämä on tulosta kaikesta kovasta harjoituskentällä tehdystä työstä, Gomes totesi Unitedin MUTV:lle.

Sukutaustastaan huolimatta Gomes ei edusta maajoukkuetasolla Portugalia, vaan Englantia. Hän on jopa Englannin alle 17-vuotiaiden maajoukkueen kapteeni. Ilman äskettäistä loukkaantumista Lontoossa syntynyt Gomes olisikin pelannut valioliigadebyyttinsä sijasta ikäluokan EM-kisoissa.

Tämän kauden 19 avauskokoonpanon pelissään Unitedin akatemiajoukkueessa Gomes on viimeistellyt 12 maalia.

Nanikin onnitteli serkkupoikaansa sosiaalisessa mediassa debyytistään, mutta erityistä huomiota somessa on herättänyt eräs vanha, vuodelta 2008 peräisin oleva kuva. Siinä nuori Gomes hymyilee leveästi Cristiano Ronaldon ja Nanin keskellä.

SPORF

@Sporf
2008: Angel Gomes pictured with Cristiano Ronaldo and Nani. 😇

2017: Angel Gomes (16) to make his Man United debut vs Crystal Palace. 😳

– Se on älytöntä. Kun katson poikia, he ovat kilometrikaupalla parempia kuin minä olin heidän iässään – teknisesti. Angel Gomesia kohtaan meillä on valtavan suuret odotukset, Unitedin akatemiavalmentaja Nicky Butt on kommentoinut.

Lähde: Daily Mail