Video: Man City -pelaaja potkaisi miestä päähän baaritappelussa – ”Puolustin ystävääni”
Manchester Cityn Jason Denayer on joutunut otsikoihin ikävän tapauksen vuoksi.
21-vuotias puolustaja oli kotimaassaan Belgiassa baarissa, jonka edustalla alkoi tappelu. Videolta näkyy, kuinka Denayer potkaisee tappelussa mukana ollutta miestä päähän. City-pelaajan omien sanojen mukaan hän puolusti ystäväänsä.
– Olin matkalla autolleni, kun kuulin ystäväni huudon. Näin, että ystäväni oli vaarassa ja minun oli mentävä väliin, Denayer sanoi belgialaismedialle.
– Reagoin vaistojeni varassa. Ainoa tarkoitukseni oli suojella ystävääni.
Belgialaisen uutissivusto La Capitalen mukaan baaritappelussa oli mukana jopa 60 ihmistä.
– Hänen (Denayerin) teon voi tulkita aggressiiviseksi, mutta on selvää, että hän vain puolusti ystäväänsä. Videolta ei näe, että mies, jota Denayer potkaisee, hakkaa Jasonin ystävää hengiltä, Denayerin agentti sanoi The Telegraphin mukaan.
– Hänen reaktionsa tapahtui paniikissa, ja hän yritti vain puolustaa ystäväänsä. Jason halusi lopettaa väkivallan.
Denayer siirtyi Cityn akatemiaan neljä vuotta sitten. Nuorukainen on pelannut lainalla vuorotellen Celticissä, Galatasarayssa ja Sunderlandissa, jossa hän vietti juuri päättyneen kauden.
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen