Valioliigan kalleimmat pelaajat peliaikaan suhteutettuna listattu – ME-mies Paul Pogba jäi viidenneksi
Kuva: Getty Images
Paljon on ollut puhetta siitä, kuinka hurjasti maailmanennätyshankinta Paul Pogbasta viime kesänä maksettiin. 24-vuotias Pogba on joka tapauksessa ollut yksi Manchester Unitedin keskikentän tärkeimmistä pelaajista ja suurimmista onnistujista. Tähtitieteellinen hintalappu on kuitenkin saanut aikaiseksi sen, että Pogban tekemisiä seurataan suurennuslasin kanssa.
Kun maksettu siirtokorvaus suhteutetaan pelaajan saamiin peliminuutteihin, on Pogba kuitenkin vasta viidennellä sijalla, kun tarkastellaan viime kesän kalleimpia pelaajia. Neljän edelläolevan kohdalla on vähintään yhtä hyvällä syyllä aihetta miettiä, tuliko maksettua liikaa.
Listan kärkipaikalle nousee Tottenhamin laitahyökkääjä Georges-Kevin Nkoudou. Spurs hankki helmikuussa 22 vuotta täyttäneen ranskalaisen Marseillesta yhdeksällä miljoonalla punnalla, eikä ainakaan toistaiseksi ole saanut rahoilleen kummoista vastinetta.
Nkoudou pysyi koko kauden terveenä, mutta pelasi kahdeksassa valioliigaottelussa ainoastaan 49 peliminuuttia. Näin ollen jokaisen peliminuutin hinnaksi tuli hulppeat 183 673 puntaa (210 561 euroa). Yhteensä kaikissa kilpailuissa Nkoudou pelasi 323 minuuttia, mutta maalitili jäi avaamatta.
Seuraavaksi kalleimmiksi peliminuutit tulivat Chelsean nuoren belgialaisen Michy Batshuayin kohdalla. Tässä kohtaa on syytä onnitella Marseillea, sillä myös Batshuayi saapui Valioliigaan Etelä-Ranskan suurseurasta. Batshuayista maksettiin 33 miljoonaa puntaa, mutta peliminuutteja Valioliigassa herui vain 239. Avaukseen belgialainen pääsi vain kerran. Peliminuutin hinnaksi tuli siis 138 912 puntaa (159 247 euroa).
23-vuotiaan hyökkääjän kohdalla pitää silti muistaa, että juuri Batshuayi vastasi mestaruuden lopullisesti ratkaisseesta maalista West Bromwichin verkkoon. Vähäisistä peliminuuteista huolimatta valioliigamaaleja syntyi kaikkiaan viisi.
Listan kolmosena seuraa Arsenalin Lucas Pérez. Deportivo La Coruña kuittasi hyökkääjästään kesällä 17,1 miljoonaa puntaa, mutta peliminuutteja kertyi vain 265. Paul Pogban edelle yltää vielä Leicesterin 13 miljoonan punnan hankinta (Nicesta) Nampalys Mendy, joka pelasi 271 minuuttia Valioliigaa.
Paul Pogban peliminuutit ovat aivan omissa sfääreissään edellämainittuihin verrattuna, sillä ME-mies pelasi Valioliigaa kaikkiaan 2 608 minuuttia. 109 miljoonan euron hintalappu nostaa Pogban kuitenkin vääjäämättä kärkisijoille.
Top 10:n täydentävät Tottenhamin Moussa Sissoko (30 miljoonaa puntaa ja 902 minuuttia), Manchester Cityn Ilkay Gündogan (21 miljoonaa puntaa, 709 minuuttia), Swansean Borja Baston (15,5 miljoonaa puntaa, 547 minuuttia), Evertonin Yannick Bolasie (28 miljoonaa puntaa, 1028 minuuttia) ja Manchester Cityn John Stones (50 miljoonaa puntaa ja 2013 minuuttia).
Lähde: Sky Sports
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jos et voi voittaa heitä, osta heidät: Nottingham Forestilta mielenkiintoinen hankinta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin