Man City antamassa jatkossa omille kasvateille enemmän saumoja? – ”Pep käyttää aikaa tarkkailuun”
Kuva: Getty Images
Manchester Cityltä odotetaan jälleen vilkasta siirtokesää. Jo kiinnitetyn Bernardo Silvan lisäksi Citizensiin on povattua useampaa nimimiestä.
Pep Guardiola käytti jo ensimmäisellä kaudellaan 200 miljoonaa euroa pelaajahankintoihin ja rahaa on palamassa nytkin. Citizensin puheenjohtajan Khaldoon Al Mubarakin mukaan rahaa ei kuitenkaan käytetä yli seuran tarpeiden.
– Se on tärkeää, sillä tällä seuralla on kehityssuunnitelma, jota olemme rakentaneet jo vuosia. Keräsimme noin 25 miljoonan euron voitot ja ennätysmäiset 463 miljoonan euron vuositulot. Olemme taloudellisesti vahvoja. Aiomme jatkaa tuottoisina ja kasvaa huipulle. Seuran perinnön vuoksi, taloudellinen vakaus on pidettävä, Al Mubarak sanoi Sky Sportsille.
Cityä on aiemmin kritisoitu myös oman akatemian kasvattien vähäisistä mahdollisuuksista edustuksessa. Al Mubarak uskoo asian olevan Guardiolan myötä muuttumassa.
– Olemme hyvällä mallilla akatemian ja pelaajien laadukkuuden kanssa. Meillä on kolme tai neljä pelaajaa, joilla on hyvät mahdollisuudet nousta edustukseen. Pep käyttää paljon aikaa nuorten pelaajiemme tarkkailuun. Olen myös osallistunut tänä vuonna hänen kanssaan akatemian peleihin, Cityn puheenjohtaja lisäsi.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27: Joukkueet, siirrot, stadionit
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Man United iski silmänsä 18-vuotiaaseen huippulupaukseen – Arsenal myös kiinnostunut
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Marcus Rashfordin lähtö jäihin? Man Unitedilta hieno ele
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Man United iski silmänsä 18-vuotiaaseen huippulupaukseen – Arsenal myös kiinnostunut
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Liverpoolin yllätyshankinnasta paljastui uusi käänne
- Romano: Fulham teki kiinnostavan hankinnan – 22-vuotiaasta tulee heti avainpelaaja
- Ipswichiltä hurja siirtoveto – Bayer Leverkusenin avainpelaaja tähtäimessä
- Romano: Nottingham Forest nappasi himoitun huippulupauksen