Tottenham-kasvatilla karmeita kokemuksia Egyptin sarjassa: Passi vietiin ja pakotettiin rukoilemaan
Tottenhamin organisaatiossa vuosina 2011-14 pelannut Souleymane Coulibaly on saanut tämän vuoden aikana kokea jalkapallomaailman varjopuolen.
22-vuotias Coulibaly siirtyi tammikuun lopussa skotlantilaisesta Kilmarnockista egyptiläiseen Al Ahlyyn. Uudessa seurassa ei ihmisoikeuksia tiettävästi ihan kaikilta osin noudatettu. Coulibaly on hiljattain palannut takaisin Englantiin ilman seuran suostumusta. Ahly on tehnyt asiasta valituksen FIFA:lle, jonka ratkaistavaksi kiista jää.
– En ole hullu, lähdin syystä. Olen hyvin pahoillani, mutta en voinut jäädä siihen joukkueeseen, Coulibaly sanoi tiedotteessa, jonka hän julkaisi Twitter-tilillään.
– Passini takavarikoitiin. Minut pakotettiin tekemään asioita. Minun oli esimerkiksi kumarrettava ja rukoiltava jokaisen maalin jälkeen. En tuntenut oloani mukavaksi joukkueessa ja siinä ympäristössä. Yritin parhaani viiden kuukauden ajan, mutta nyt on tullut mitta täyteen.
Minua kohdeltiin kuin orjaa.
– Joukkue ei ollut kovin helposti lähestyttävä. Minulle ei koskaan syötetty, joten minun oli tehtävä valtavasti hommia maalien eteen. Valmentaja pakotti minut pelaamaan tietyllä tavalla. En voi pelata niin, että joku pakottaa noudattamaan tiettyjä ohjeita.
– Jos en noudattanut ohjeita, minut kutsuttiin toimistoon ja minulle huudettiin. Vaimoni ja lapseni saivat traumoja. Perheeni on kristitty, eikä heidän uskontonsa noudattaminen tuntunut kovin hyvältä.
– Olen pelannut ja tehnyt rajusti töitä, eikä minun ole annettu levätä. Lähdin mitään sanomatta, koska minun oli paettava sillä hetkellä kun sain passin haltuuni. Rahan tähden minua kohdeltiin kuin orjaa.
– Jos FIFA rankaisee minua, aion hyväksyä rangaistuksen. Mielenrauha ja turvallisuudentunne ovat minulle kaikkein tärkeimmät asiat.
Sittemmin Al Ahlyn puheenjohtaja Mahmoud Taher on kiistänyt Coulibalyn syytökset.
– Kiistämme kaikki syytökset. Hänen väittämiään asioita ei ole koskaan tapahtunut. Kukaan valmentaja tai pelaaja ei koskaan kohdellut häntä huonosti.
– Loogisesti ajateltuna hänen olisi pitänyt kertoa näistä asioista heti lähtönsä jälkeen, eikä sen jälkeen kun teimme valituksen FIFA:lle.
– Al Ahlya ei kiristetä eikä seura peräänny ennen kuin Coulibaly korvaa sen, mitä on mennyt tekemään.
- Arsenalin pelissä karmea tuomarivirhe – ex-tuomarikin joutui pyytämään anteeksi
- Nottingham murskasi: Manchester Citylle kolmas tappio putkeen
- David Silva palasi pelikentille – heti maali
- Hull City aiheutti Arsenalille vaikeuksia Lontoossa – Martin Ødegaard ratkaisi
- Unai Emeryltä paljastus tulevaisuudestaan
- Arsenalin pelissä karmea tuomarivirhe – ex-tuomarikin joutui pyytämään anteeksi
- Nottingham murskasi: Manchester Citylle kolmas tappio putkeen
- ”Manchester United on samalla tasolla kuin Barcelona”
- Christos Tzolisin FPL-joukkue paljasti liikaa – Arteta määräsi Arsenal-pelaajille erikoisen kiellon!
- David Silva palasi pelikentille – heti maali