Diego Costan ura ei näillä näkymin jatku Chelseassa. Hyökkääjä kertoi mietteistään lehdistölle espanjalaiselle COPE-radiokanavan mukaan.

Costa on yhdistetty viimeisen puolen vuoden ajan voimakkaasti Atlético Madridiin ja Kiinaan. Kiinalaisseura Tianjin Quanjian kertoi jokin aika sitten tiedotteessaan, ettei Costaan ole oltu yhteydessä puoleen vuoteen. Atletia taas painaa pelaajien rekisteröintikielto, jonka myötä Costa saisi pelata joukkueessa vasta vuodenvaihteen jälkeen.

Nyt näyttää joka tapauksessa siltä, että Costa ei ainakaan Chelseassa jatka.

– [Päävalmentaja Antonio] Conte lähetti minulle viestin, jossa hän kertoi, etten ole hänen suunnitelmissaan. Minun on etsittävä tie ulos, Costa sanoi.

– Suhteeni Conten kanssa on ollut huono päättyneellä kaudella. Ilmeisesti olen pelannut huonon kauden, koska minua ei enää haluta Chelseaan tulevaksi kaudeksi. Olen lähettänyt Contelta saamani viestin Chelsean seurajohdolle ja se on nyt heidän päätöksensä.

– Siirto Atléticoon? Minun pitäisi olla 4-5 kuukautta pelaamatta, mutta rakastan Atléticon joukkuetovereitani. Tykkään asua Madridissa. Olisi hienoa palata. Minun pitää kuitenkin miettiä myös itseäni, koska on arvokisakausi edessä ja tarvitsen pelejä alle.

28-vuotias Costa oli Atléticossa kirjoilla kaudet 2007-14, kunnes siirtyi Chelseaan 38 miljoonan euron kaupassa. Lontoolaisseurassa Costa on pelannut 120 ottelua, joissa on syntynyt 58 maalia ja 24 maalisyöttöä. Päättyneellä kaudella tehoja syntyi 22 maalin ja kahdeksan maalisyötön verran.