Pokaaleitta jääminen ei riipaissut: ”Pep Guardiola on onnellisempi kuin koskaan”
Kuva: Getty Images
Arvostettu ja menestynyt valmentaja Pep Guardiola jäi päättyneellä kaudella ensimmäistä kertaa koko valmentajaurallaan ilman minkäänlaista voitettua pokaalia. Manchester City sijoittui Valioliigassa kolmanneksi eikä cup-kilpailuistaan menestystä herunut.
Cityn seurajohtoa ei ole varsinaisesti tunnettu pitkäjänteisyydestään, kärsivällisyydestään tai alhaisesta vaatimustasostaan. Potkuja on saatu hyvienkin kausien jälkeen, mutta Guardiolalle sheikkiomistajat vannovat silti jatkuvasti uskollisuuttaan. Eikä manageriakaan pokaaleitta jääminen tunnu riipivän, sillä Guardiolan uskotaan aloittavan ensi kauden alussa jatkosopimusneuvottelut seuransa kanssa.
Guardiolan hyvä ystävä ja elämänkerran kirjoittaja Martí Perarnau sanoo, että valmentaja on Manchesterissa todella tyytyväinen elämäänsä.
– Pep on erittäin onnellinen. En ole ikinä nähnyt häntä niin onnellisena kuin tänä aikana Manchesterissa, Perarnau sanoi 93:20 -podcastissa.
– Joskus ajatellaan, että nauttiakseen elämästä täytyy menestyä. Kaikki tietysti rakastavat menestystä. Mutta onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä voi olla, vaikkei voittaisikaan, ja se pätee hyvin Pepiin tänä vuonna.
Lähde: The Times
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Eddie Howe jatkaa Newcastlessa ”haastavista” keskusteluista huolimatta
- Tiesitkö? Mestarien liigassa nähdään ensi kaudella vähintään kuusi joukkuetta Englannista
- Chelsea-valmentaja puolustaa Enzo Fernándezin Madridin-matkaa
- The Timesin lähteet: Liverpool kiinnostunut ostamaan PSG-tähden
- Viktor Gyökeres liittyi maalitehtailullaan eliittikerhoon
- Arsenal jyräsi Fulhamin – Manchester Cityllä on nyt iso työ
- West Ham on nyt tukalassa paikassa – Tottenhamille aukesi mahdollisuus
- Nollaan pisteeseen jäänyt kriisiseura sai vihdoinkin helpottavan tiedon
- Suorat nousijat Valioliigaan ovat nyt selvillä – nämä joukkueet etenivät karsintaan
- Roy Hodgson, 78, palasi eläkkeeltä valmentamaan: ”Pystynkö todella tähän?”

- Mohamed Salah ei kadu päätöstään lähteä Liverpoolista: ”En halua sanoa liikaa”
- The Timesin lähteet: Liverpool kiinnostunut ostamaan PSG-tähden
- Roy Hodgson, 78, palasi eläkkeeltä valmentamaan: ”Pystynkö todella tähän?”
- Nyt tuli kova lausunto: Arsenalin ja Manchester Cityn jättiottelussa tapahtui iso tuomarivirhe
- ESPN: Tämä on Manchester Unitedin suunnitelma valmentajamarkkinoilla