Virallista: Ajaxin kapteeni siirtyy Evertoniin – seurahistorian neljänneksi kallein hankinta
Evertonille torstai oli melko vauhdikas päivä. Aiemmin torstaina seura vahvisti ostaneensa maalivahti Jordan Pickfordin Sunderlandista. Myöhään illalla tuli vahvistus toisesta merkittävästä kaupasta: Davy Klaassen siirtyy Ajaxista Evertoniin.
Kumpikaan ei ollut ihan edullinen ostos. Pickford maksoi Evertonille 28,5 ja Klaassen 27 miljoonaa euroa. Herrat löytyvät nyt Evertonin kaikkien aikojen kalleimpien hankintojen listan sijoilta kolme ja neljä. Pickford voi vielä nousta ykköseksi ohi Romelu Lukakun, mikäli tietyt ehdot täyttyvät.
Palataan tuoreimpaan tapaukseen eli Klaasseniin. Kyseessä on 24-vuotias hyökkäävä keskikenttäpelaaja, joka allekirjoitti Evertonin kanssa kesään 2022 ulottuvan sopimuksen.
Klaassen on Ajaxin kasvatti ja hän debytoi seuran edustusjoukkueessa 18-vuotiaana. Kaiken kaikkiaan Ajaxin ykkösjoukkueessa ehti kertyä vyölle 180 ottelua, joista 50 tuli viime kaudella. Parin viimeisimmän kauden ajan Klaassen toimi joukkueen kapteenina.
Viime sesongilla Klaassen iski Hollannin pääsarjassa tehot 14+9. Hän oli joukkueensa toiseksi paras maalintekijä ja maalisyöttäjä. Koko sarjassa vain neljä pelaajaa antoi enemmän maalisyöttöjä kuin Klaassen.
Hollannin A-maajoukkueessa Klaassen on esiintynyt 14 kertaa.
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”