Kova arvio Manchester Citystä: “He tulevat olemaan äärimmäisen vahvoja”
Kuva: Getty Images
Barcelonan entinen puheenjohtaja Joan Laporta sanoo tavanneensa hiljattain Manchester Cityn managerin Pep Guardiolan.
– Pepin tilanne vaikutti erittäin hyvältä. Hän oli täällä muutaman päivän, joten tapasimme, ja hän oli erittäin myönteisellä päällä, Laporta kertoo Guardianin haastattelussa.
– Hän on onnellinen Cityssä, optimistinen sen suhteen, että pystyy rakentamaan jotakin. Uskon, että he tulevat olemaan äärimmäisen vahvoja, kun katsoo tapaa, jolla he suunnittelevat joukkueen vahvistamista. Fanit tulevat olemaan erittäin innoissaan, hän lisää.
Laporta kuitenkin nauraa, ettei hän tiedä tarkkaan, mitä Cityssä aiotaan seuraavaksi tehdä. Seura on jo hankkinut tänä kesänä riveihinsä maalivahti Edersonin Benficasta ja keskikenttämies Bernardo Silvan Monacosta.
– Se, minkä tiedän erittäin hyvin, on Pepin ja Txikin (Begiristain) kyky rakentaa joukkue, joka saa ihmiset haltioihinsa.
– Hän jättää jälkensä. Jos katsoitte Cityä viime kaudella, he syöttivät palloa hyvin, mutta se ei tapahdu yhdessä yössä. Tarvitaan oikeat pelaajat. He tuovat sisään pelaajat, jotka sopivat hänen haluamaansa systeemiin, jonka ei tarvitse olla identtinen Barcan kanssa.
Barcelonassa Guardiola toimi Laportan alaisuudessa päävalmentajana ja Begiristain urheilutoimenjohtajana.
– Valmentajaksi tuleminen oli seuraava askel miehelle, joka pystyy mihin tahansa, koska hänellä on niin paljon karismaa jaa poikkeuksellista älykkyyttä. Se oli hyvä päätös, olimme siitä varmoja, mutta hän ylitti kaikki odotuksemme. Ajattelimme, että Pep voittaisi jotakin. Hän voitti kaiken.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan

- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Marcus Rashfordin lähtö jäihin? Man Unitedilta hieno ele