Ei todellakaan pehmeätä laskua – muutamalla valioliigaseuralla erittäin kova alkuohjelma
Kuva: Getty Images
Everton ja Stoke eivät saaneet niin sanottua pehmeätä laskua valioliigakauden 2017–18 alkuun – kaikkea muuta.
Joukkueet kohtaavat toisensa kauden avauskierroksella elokuussa. Liverpoolilainen Everton kohtaa sen jälkeen peräkkäisissä otteluissa Manchester Cityn, Chelsean, Tottenhamin ja Manchester Unitedin.
Stoke puolestaan kohtaa kahdeksassa ensimmäisessä liigaottelussaan kuusi joukkuetta viime kauden päätöstaulukon TOP 8:sta, kun vastaan asettuvat Evertonin lisäksi Arsenal, Manchester United, Chelsea, Southampton ja Manchester City.
Mark Hughesin miehistöllä oli päättyneellä kaudella suuria vaikeuksia suurseuroja vastaan. Sekä kotona että vieraissa tuli rumia tappioita.
– Meillä oli viime kerralla vaikeata parin avausviikon aikana, etenkin otteluissa suurempia vastaan, mutta meillä on todellinen mahdollisuus korjata asia tällä kaudella, Pottersin kapteeni Ryan Shawcross sanoo.
– Meillä on kolme veden kielelle tuovaa kotiottelua Arsenalia, Unitedia ja Chelseata vastaan, joihin olemme valmiina. Toivottavasti onnistumme näyttämään noissa otteluissa, mistä meidät on tehty.
Myös toissa kauden mestari Leicester joutuu kunnon testiin alkukaudesta. Kuudessa ensimmäisessä kamppailussa sen vastustajiin lukeutuvat Arsenal, Manchester United, Chelsea ja Liverpool.
Evertonin alku
Stoke (k)
Manchester City (v)
Chelsea (v)
Tottenham (k)
Manchester United (v)
Stoken alku
Everton (v)
Arsenal (k)
West Bromwich (v)
Manchester United (k)
Newcastle (v)
Chelsea (k)
Southampton (k)
Manchester City (v)
Leicesterin alku
Arsenal (v)
Brighton (k)
Manchester United (v)
Chelsea (k)
Huddersfield (v)
Liverpool (k)
Lähde: Stoke Sentinel
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”

- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”