Valioliigaan tulevaksi kaudeksi nousseen Brightonin ensimmäinen vahvistus uudelle kaudelle oli hyökkäävä keskikenttäpelaaja Pascal Gross, jonka seura naarasi saksalaisesta Ingolstadtista. Nyt Sky Sports kertoo, että ”Lokit” etsivät toistakin hankintaa samasta Bundesliigasta tipahtaneesta seurasta.

Brightonin kiikarissa kerrotaan olevan Ingolstadtin vasemman laitapuolustajan Markus Suttnerin. Ensimmäisen tarjouksen Itävallan maajoukkuepelaajasta Ingolstadt on jo torpannut, mutta neuvottelut jatkuvat yhä.

30-vuotias Suttner oli pelannut koko pelaajauransa Austria Wienissä ennen siirtymistään Ingolstadtiin kesällä 2015. Päättyneellä bundesliigakaudella hän teki laitapuolustajalle todella mukavat tehot neljä maalia ja viisi maalisyöttöä. Itävallan maajoukkueessa Suttner on esiintynyt 20 kertaa.

Brighton on vahvistanut miehistöään lisäksi myös Celticistä ostetulla oikealla laitapuolustajalla Josh Kerrillä sekä Valenciasta saapuvalla Australian maajoukkuevahdilla Mathew Ryanilla. Huuhkaja-vahti Niki Mäenpään uskotaan jatkavan Brightonin joukkueessa ensi kaudellakin.