Jopa nousijat ovat yhtä valioliigaseuraa varakkaampia – ”Emme me saa heitä kiinni”
Kuva: Getty Images
Burnleyn manageri Sean Dyche arvioi, että ainakin kaksi Valioliigaan kauden päätteeksi noussutta seuraa on Claretsia varakkaampia.
– Newcastle on nousussa, emme me saa heitä kiinni. Heillä on omistajan rahat, samoin Brightonilla. Brightonin palkkakulut ovat jo suuremmat kuin meillä, Dyche sanoo Lancashire Telegraphin mukaan.
– Sitten on Huddersfield. Uskon omistajien olevan varakkaita, mutta he toimivat vakaalla pohjalla ja haluavat johtaa sitä enemmänkin yrityksen tavoin. Joten kaksi kolmesta nousijasta on välittömästi meidän yläpuolellamme taloudellisesti, hän jatkaa.
Dychen mukaan Burnleyn kannattajien ei kannata innostua liikaa ja odottaa seuran taistelevan pelaajahankinnoista muiden valioliigaseurojen kanssa.
– Eräs fani sanoi minulle, että ”olemme nyt Newcastlen kanssa samalla tasolla, koska saamme yhtä paljon TV-rahaa”, manageri paljastaa.
– Heillä on miljardööri taustalla, 50 000:n yleisömäärät sekä kaikki yritys- ja paitamyynti. Sillä tavalla fanit kuitenkin joskus ajattelevat – miksi he käyttävät meitä enemmän rahaa, vaikka saamme saman TV-sopimuksen.
Dyche painottaa, ettei Dyche voi heti panna haisemaan 100 miljoonaa puntaa.
– On liiketoiminta- ja jalkapallopuoli. Yritämme yhdistää ne kaksi, missä kaikki menee todella kiharaiseksi. Käsi menee hattuun, ja me vain toivomme, että siellä on vielä yksi kani.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”

- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta