AC Milan tekemässä yllätysvärväyksen – Valioliigaputoaja saa floppipelaajastaan miljoonia
Sunderlandissa vaatimattomasti esiintynyt Fabio Borini lienee pelaaja, jota useimmat seuran kannattajista eivät jää kaipaamaan. Borini teki Sunderlandille viime kaudella 26 ottelussa vain kaksi maalia, joten kovin moni seura on tuskin hyökkääjän ovelle koputellut.
Nyt Borinin siirto AC Milaniin on kuitenkin viimeistelyä vaille valmis, ja mies on kuvattu torstaina jo seuran lääkärintarkastuksessakin. Sunderlandille kelpaa Borinista varmasti kaikki mahdollinen raha, joten The Timesin huhuama 6,3 miljoonaa puntaa (7,2 miljoonaa euroa) sopinee paremmin kuin hyvin. Tosin summasta 5,3 miljoonaa puntaa sisältyy Milanin osto-optioon. Tuleva kausi menisi hyökkääjän kotimaassa lainalla.
Borini pelasi Sunderlandissa kahteen eri otteeseen, ensin lainalla Liverpoolista kaudella 2013-2014 ja sitten Sunderlandin omana pelaajana viimeisten kahden kauden ajan. 17 maalia 93 ottelussa on joka tapauksessa hyökkääjälle hyvin vaatimaton saldo.
Borini on pelannut Italian maajoukkueessa yhden ottelun ja Serie A:ssa on esitetty miestä kohtaan kiinnostusta. Borinin huhuttiin aiemmin päätyvän Lazioon, mutta mies itse valitsi mieluummin AC Milanin. Borinin uskotaan suostuneen Milanossa palkanalennukseen.
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”