AS: Barcelonan maalivahti Crystal Palacen ostoslistalla – 60 miljoonan euron ulosostopykälä
Kuva: Getty Images
Espanjalaismedia AS uutisoi, että Crystal Palacen uusi valmentaja Frank de Boer tavoittelee Barcelonan 28-vuotiasta Jasper Cillesseniä joukkueen ensi kauden ykkösmaalivahdiksi.
Lontoolaisseuran torjuntatöitä hoiti viime kaudella pääosin Steve Mandanda, mutta hän ei ole joukkueessa enää ensi kaudella. De Boer tahtoisi korvata hänet maanmiehellään Cillessenillä, mutta ongelmaksi voi koitua raha.
Kesällä 2016 Ajaxista Espanjaan siirtynyt Cillessen maksoi Barcelonalle 13 miljoonaa euroa. Hänen sopimukseensa kirjattiin jopa 60 miljoonan euron ulosostopykälä. Tuo ei kuitenkaan tarkoita, etteikö pelaaja voisi lähteä halvemmallakin, ja siihen Crystal Palace luottaa. He yrittävät lähteen mukaan neuvotella Barcelonan kanssa kohtuullista siirtokorvausta.
Cillessenin uskotaan olevan kiinnostunut siirrosta Valioliigaan. Hän luuli Espanjaan siirtyessään, että olisi saanut hieman enemmän mahdollisuuksia Barcelonan tolppien välissä. Hollantilainen pelasi debyyttikaudellaan ainoastaan yhdessä La Liga -ottelussa ja kahdeksassa Copa del Reyn kamppailussa.
LUE MYÖS:
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Erling Haalandin loistava alkukausi jatkui maajoukkueessa – kaksi maalia Tanskan verkkoon
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto