Kuinka Lukakun Man United -siirto vaikuttaa Chelseaan? – Hätääntyneellä valmentajalla kaksi vaihtoehtoa
Kuva: Getty Images
Englantilaismedia BBC uutisoi torstaina, että Manchester United on päässyt Evertonin kanssa yhteisymmärrykseen Romelu Lukakun siirrosta Old Traffordille.
Belgialaishyökkääjä on ollut Chelsean kesän päätavoitteita, sillä joukkue on käytännössä ilman ykköshyökkääjää, sillä se on ilmoittanut Diego Costalle, että hänelle ei ole käyttöä joukkueessa ja Michy Batshuayihin se ei ole valmis luottamaan.
Antonio Conten on kerrottu olevan raivoissaan seurajohdolle, joka ei ole saanut Lukaku-kauppaa maaliin asti, vaikka keskusteluja on käyty jo pitkään. Telegraph kertoi ennen Lukakun Man United -uutista, että Conte on kertonut Chelsealle, että heidän tulee maksaa Evertonin hintapyyntö Belgian maajoukkuehyökkääjästä, oli se kuinka suuri tahansa. Nyt tuo saattaa olla jo liian myöhäistä, sillä hän matkaakin kilpailijan riveihin.
Goalin mukaan tämä jättää Contelle kaksi vaihtoehtoa Costan saappaiden täyttämiseen. Ensimmäinen niistä on juurikin Manchester Unitediin vahvasti huhuttu Álvaro Morata. Jos hän siirtyisi Stamford Bridgelle, menisi hänen ja Lukakun siirrot päinvastoin, sillä hyökkääjiä huhuttiin vahvimmin juuri päinvastaisiin seuroihin, mihin ovat päättymässä.
Moratan kohdalla ongelmana on varmasti hintapyyntö. Real Madridilla ei ole pakottavaa tarvetta myydä kasvattiaan, joten se voi pyytää hänestä pientä ylihintaa. Ylihinnan uskotaan olevan syynä siihen, että Man United lopulta vaihtoi kohdettaan espanjalaisesta Lukakuun.
Conten toisena vaihtoehtona pidetään Torinon Andrea Belottia. Viime kaudella 26 Serie A -maalia viimeistellyt 23-vuotias hyökkääjä yhdistettiin myös José Mourinhon miehistöön, mutta heidän päädyttyä Lukakuun, olisi Belotti tällä hetkellä ilman ottajaa.
Hänenkin kohdallaan on kuitenkin sama ongelma kuin Moratassa. Torinon seurajohto on kertonut, että se ei halua luopua pelaajasta. Hänet saa kuulemma ostettua vain maksamalla 100 miljoonan euron siirtokorvaus.
Vaihtoehtojen käydessä vähiin, ja hintojen noustessa pilviin, on myös mahdollista, että Antonio Contelle jää luu käteen kesän hyökkääjämarkkinoilla.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27: Joukkueet, siirrot, stadionit
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Man United iski silmänsä 18-vuotiaaseen huippulupaukseen – Arsenal myös kiinnostunut
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Marcus Rashfordin lähtö jäihin? Man Unitedilta hieno ele
- Man United iski silmänsä 18-vuotiaaseen huippulupaukseen – Arsenal myös kiinnostunut