Sky Sports: West Bromwich tavoittelee yhtä Valioliigan teräsmiehistä
Kuva: Getty Images
Vaikka Middlesbrough putosi viime kauden päätteeksi Valioliigasta, selvisi joukkueen puolustuspää tehtävistään kunnialla. Pahasti kangerrellut hyökkäyspeli ja maalinteko-ongelmat olivat pääsyy sarjatason vaihtumiseen, sillä päästettyjen maalien määrä oli kunnioitettavan alhainen.
Puolustuksen luottopelaajana hääri kirjaimellisesti koko kauden ajan Boron oma kasvatti Ben Gibson. 24-vuotias Gibson pelasi tulokaskauttaan Valioliigassa, mutta oli silti yksi vain viidestä pelaajasta, joka pelasi kauden aikana jokaikisen joukkueensa peliminuuteista.
Boron pudottua sarjasta oli jokseenkin selvää, että Gibson tulee olemaan seuran halutuimpia pelaajia siirtomarkkinoilla. Hyvän kauden kruununa Gibson sai maaliskuussa myös ensi kertaa kutsun Englannin maajoukkueeseen.
Nyt Sky Sports kertoo, että valioliigajoukkueista erityisen kiinnostunut Gibsonista on West Bromwich. Baggies on pitänyt verrattain verkkaista tahtia siirtomarkkinoilla, eivätkä lisäavut puolustukseen tekisi pahaa.
West Bromwich hävisi lauantaina harjoitusottelussa Crystal Palacelle 0-2, ja päävalmentaja Tony Pulis myöntää, että joukkue kaipaa kipeästi vahvistuksia.
– Tavoittelemme epätoivoisesti kolmea, neljää pelaajaa. Kahden kanssa keskustelemme paraikaa. Toivottavasti ne kaksi siirtoa ovat paketissa siihen mennessä, kun palaamme Aasian-matkalta kotiin, Pulis paljasti siirtomarkkinatilanteesta.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Arsenal teki tarvittavan – nihkeä voitto putoajajoukkueesta
- DM: Brentfordilla on selvät sävelet saksalaissensaation suhteen
- Brittimedia: Pep Guardiola jättää Manchester Cityn!
- Kisa aikaa vastaan – Arsenalin finaalivastustajan supertähti loukkaantui
- Roy Keane ei ole vakuuttunut Manchester Unitedin päätöksestä
- Liverpoolin tähtäimessä oleva superlupaus teki yllättävän valinnan
- Athletic: Manchester Cityn sisällä uskotaan Pep Guardiolan poistuvan seurasta
- Wayne Rooney ei ymmärtänyt Mohamed Salah’n ulostuloa: ”Jos olisin Arne Slot…”
- Jamie Carragher kertoi mikä Liverpoolin pelaamisessa mättää
- Katastrofaalinen tulos West Hamille – Tottenham voi nyt varmistaa säilymisen
- Wayne Rooney ei ymmärtänyt Mohamed Salah’n ulostuloa: ”Jos olisin Arne Slot…”
- Liverpoolin tähtäimessä oleva superlupaus teki yllättävän valinnan
- Roy Keane ei ole vakuuttunut Manchester Unitedin päätöksestä
- Katastrofaalinen tulos West Hamille – Tottenham voi nyt varmistaa säilymisen
- Jamie Carragher kertoi mikä Liverpoolin pelaamisessa mättää
- Bruno Fernandes teki Valioliiga-historiaa – näin portugalilaistähti kommentoi
- Kova temppu lähellä: Sunderland voi jysäyttää itsensä europeleihin
- Athletic: Manchester Cityn sisällä uskotaan Pep Guardiolan poistuvan seurasta
- Mitta täysi – ex-pelaaja vaatii potkuja Arne Slotille: ”Vähemmästäkin on erotettu”
- Virallista! Rasmus Højlund jättää Manchester Unitedin pysyvästi