Valioliigasta Espanjaan palannut kärki: ”Minulle ei annettu missään vaiheessa mahdollisuutta”
Málagaan lainalle Swanseasta siirtynyt Borja Bastón puhui AS:n haastattelussa viime kaudestaan Valioliigassa.
Bastón ei onnistunut missään vaiheessa nappaamaan itselleen suurta roolia Swanseassa, vaikka saapui seuraan Swansean historian kalleimpana hankintana.
– Kokemus oli erilainen, mitä odotin. Lähdin sinne innoissani Espanjan kausieni jälkeen ja olin Swansean seurahistorian kallein hankinta. Minulle ei annettu missään vaiheessa mahdollisuutta osoittaa taitojani. Nyt olen Málagassa ja haluan pelata mahdollisimman hyvän kauden.
– Elämä Swanseassa oli hyvin erilaista verrattuna Espanjaan. Täällä on hyvä sää ja erinomaista ruokaa. Yleisestikin aikataulut ovat erilaisia, mutta kokemus oli kuitenkin hieno, enkä kadu valintaani lähteä Swanseaan. Opin Swanseassa paljon asioita. Seura kohteli minua loistavasti, eikä minulla ole mitään valittamisen aiheita heitä kohtaan.
Bastónin epäonni alkoi välittömästi Swansea-siirron jälkeen.
– Saavuin Swanseaan Atléticon harjoituskaudelta, jossa mursin käteni. Saatuani käteni kuntoon loukkasin reittäni, jonka jälkeen pystyin pelaamaan muutaman pelin. Sitten kuitenkin välittömästi seura erotti valmentanan, joka toi minut sinne ja elämä muuttui vaikeammaksi. Bob Bradleyn alaisuudessa olimme ihan pihalla emmekä tienneet mitä olimme hakemassa. Paul Clementin saavuttua saimme asiat kuitenkin kuntoon ja säilyimme pääsarjassa.
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”