Pikkuhuuhkajien entinen pelaaja matkalla Serie A:han? – Pöydällä kolme tarjousta
Kuva: Getty Images
Puoliksi suomalainen Carl Jenkinson saattaa olla siirtymässä ensimmäistä kertaa pelaajauransa aikana Englannin ulkopuolelle pelaamaan. Arsenalin 25-vuotiaan laitapuolustajan kerrotaan saaneen Italiasta peräti kolme tarjousta.
Suomea vielä alle 19-vuotiaissa ja lyhyen aikaa myös alle 21-vuotiaiden maajoukkuetasolla edustanut Jenkinson vaihtoi Suomen pelipaidasta Englannin edustusasuun marraskuussa 2012. Englannin alle 21-vuotiaissa Jenkinson sai mukavasti vastuuta vuosina 2013-2015, mutta A-maajoukkue-esiintymisiä on tilille tullut vain yksi, juurikin marraskuussa 2012.
Jenkinson on Charltonin kasvatti, jonka Arsenal hankki riveihinsä vuonna 2011. Peliaika Tykkimiehissä on kuitenkin ollut kortilla, ja Jenkinson on saanut hakea minuutteja lähinnä West Hamista.
Asema Arsenalin hierarkiassa ei tunnu kuitenkaan olevan paranemassa, joten Jenkinson etsii uutta seuraa. Aiemmin miestä vietiin huhuissa Brightoniin, mutta nyt suunnaksi näyttää osoittautuvan Italia.
Corriere dello Sportin mukaan Jenkinsonista kiinnostuneita seuroja ovat Cagliari, Sassuolo ja Verona. Arsenal saanee nauttia seuraavaksi italialaisseurojen keskinäisestä tarjouskilpailusta.
Lähde: talkSPORT
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kisa aikaa vastaan – Arsenalin finaalivastustajan supertähti loukkaantui
- Roy Keane ei ole vakuuttunut Manchester Unitedin päätöksestä
- Liverpoolin tähtäimessä oleva superlupaus teki yllättävän valinnan
- Athletic: Manchester Cityn sisällä uskotaan Pep Guardiolan poistuvan seurasta
- Wayne Rooney ei ymmärtänyt Mohamed Salah’n ulostuloa: ”Jos olisin Arne Slot…”
- Jamie Carragher kertoi mikä Liverpoolin pelaamisessa mättää
- Katastrofaalinen tulos West Hamille – Tottenham voi nyt varmistaa säilymisen
- Kova temppu lähellä: Sunderland voi jysäyttää itsensä europeleihin
- Virallista! Rasmus Højlund jättää Manchester Unitedin pysyvästi
- Huhuissa pyörinyt Valioliiga-luotsi kiistää väitteet
- Wayne Rooney ei ymmärtänyt Mohamed Salah’n ulostuloa: ”Jos olisin Arne Slot…”
- Liverpoolin tähtäimessä oleva superlupaus teki yllättävän valinnan
- Katastrofaalinen tulos West Hamille – Tottenham voi nyt varmistaa säilymisen
- Roy Keane ei ole vakuuttunut Manchester Unitedin päätöksestä
- Jamie Carragher kertoi mikä Liverpoolin pelaamisessa mättää
- Bruno Fernandes teki Valioliiga-historiaa – näin portugalilaistähti kommentoi
- Kova temppu lähellä: Sunderland voi jysäyttää itsensä europeleihin
- Mitta täysi – ex-pelaaja vaatii potkuja Arne Slotille: ”Vähemmästäkin on erotettu”
- Virallista! Rasmus Højlund jättää Manchester Unitedin pysyvästi
- Athletic: Manchester Cityn sisällä uskotaan Pep Guardiolan poistuvan seurasta