Arsenal tavoittelee Ligue 1:n viime kauden tähdistöön valittua pelaajaa
ESPN kertoo, että Arsenal suunnittelee tekevänsä tarjouksen ranskalaisen Nicen keskikenttäpelaajasta Jean Michaël Seristä. Seri on kuulunut Nicen kantaviin voimiin viimeisen kahden kauden aikana, ja viime kauden päätteeksi hänet valittiin myös Ranskan pääsarjan tähdistökentälliseen. 26-vuotias Seri siirtyi Niceen kaksi vuotta sitten portugalilaisesta Pacos de Ferreirasta.
Myös Arsenalin verivihollisen Tottenhamin kerrotaan kiinnostuneen Norsunluurannikon maajoukkuepelaajasta. The Telegraphin mukaan Serin sopimuksessa on 40 miljoonan euron ulosostoklausuuli.
Ongelmaksi Serin hankinnan suhteen voi muodostua, että Nice ei halua luopua miehestä ainakaan ennen Mestarien liigan karsintavaiheen päättymistä – eikä välttämättä sen jälkeenkään, mikäli seura selviytyy lohkovaiheeseen.
Nice pelasi keskiviikkona Mestarien liigan karsinnoissa 2-2 -tasapelin Eurooppa-liigan finalistin Ajaxin vieraana ja selvitti tiensä playoff-vaiheeseen vierasmaalisäännön turvin. Seri teki esityön Nicen jatkopaikan ratkaisseeseen 2-2 -tasoitusmaaliin. Viimeisen karsintakierroksen otteluparit arvotaan perjantaina.
Arsenal on vahvistanut kesän aikana rivejään laitapuolustaja Sead Kolasinacilla ja hyökkääjä Alexandre Lacazettella.
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta
- The Athletic: Unai Emery sopimukseen
- Liverpoolille heikko tulos Mestarien liigassa
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Vaikuttaako suuri siirtosumma sinuun, Bradley Barcola?
- Manchester Unitedin 16-vuotias junioritähti on jättämässä seuran
- Dirk Kuytin ja Liverpoolin tiet kohtaavat jälleen – ”Erityinen tilaisuus”
- Man United teki huiman nousun Mestarien liigassa – Michael Carrick ei silti juhli
- Bruno Fernandes kertoi mielipiteensä Michael Carrickin ratkaisusta
- Aston Villa otti lukua Barcelonaa vastaan
- The Athletic: Unai Emery sopimukseen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta
- Manchester Unitedin 16-vuotias junioritähti on jättämässä seuran
- Bruno Fernandes kertoi mielipiteensä Michael Carrickin ratkaisusta
- Liverpoolille heikko tulos Mestarien liigassa
- Lähde: Arsenalin keskikenttäpelaaja valmis jättämään seuran
- Vaikuttaako suuri siirtosumma sinuun, Bradley Barcola?
- Ashley Young latasi suorat sanat Lisandro Martínezista
- James Milneriltä yllättävän vaisu tulos maratonilla