Valioliigapelaajan painajainen alkoi valjeta välittömästi: ”Manageri kysyi nimeäni ja pelipaikkaani”
Watfordin Belgiaan täksi kaudeksi lainaama Obbi Oulare avautuu painajaismaisesta ajastaan seuran ex-managerin Quique Floresin alaisuudessa.
Kookas kärkimies siirtyi Hornetsiin vuonna 2015 viisivuotisella sopimuksella Club Bruggesta, mutta hän on saanut seurassa tililleen ainoastaan kolme ottelua.
Belgian alle 21-vuotiaiden maajoukkuepelaaja Oulare ei koe saaneensa Floresilta mahdollisuutta, vaikka juuri espanjalainen oli hänet hankkinut.
– Quique Flores… ei oikeastaan laskenut minun varaani, ja ymmärsin sen jo ensimmäisissä harjoituksissa, kun hän kysyi minulta nimeäni ja pelipaikkaani, 21-vuotias Oulare kertoi belgialaismedialle.
– Se oli pitkä kausi. Koska pelasin seurassa ja Watfordissa, minua ei pystytty lainaamaan tammikuussa. Minun oli harjoiteltava joka viikko, ja tiesin etten pelaisi.
Oulare pelaa alkavan kauden Royal Antwerp FC:n miehistössä.
Lähde: Hertfordshire Mercury
- Kai Havertz teki Valioliiga-historiaa – Man City -legendan ennätys nurin
- Andoni Iraola ei ymmärrä tuomarin ratkaisua: ”Se oli selvä pilkku”
- Opta nosti melkoisen tilastokummajaisen esiin Liverpoolin pelistä
- Gary Neville: Man United ei joudu Valioliigan putoamistaistoon
- Kai Havertz hiljensi Anfieldin – Arsenal takaisin Valioliigan kärkeen
- Ole Gunnar Solskjær antoi tukensa Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Ian Wright otti kantaa Arsenalin hyökkäyspään ongelmiin
- Hyvän alkukauden pelannut Ronald Araújo paljasti – nämä henkilöt auttoivat sopeutumaan Liverpooliin
- Onko tässä musta hevonen Valioliigan mestaruustaistossa? – ”Etenemme ottelu kerrallaan”
- Pahaenteinen merkki – Man Unitedin vierassaldo herättää karuja muistoja
- Andoni Iraola ei ymmärrä tuomarin ratkaisua: ”Se oli selvä pilkku”
- Kai Havertz teki Valioliiga-historiaa – Man City -legendan ennätys nurin
- Opta nosti melkoisen tilastokummajaisen esiin Liverpoolin pelistä
- Gary Neville: Man United ei joudu Valioliigan putoamistaistoon
- Hyvän alkukauden pelannut Ronald Araújo paljasti – nämä henkilöt auttoivat sopeutumaan Liverpooliin
- Valioliiga-seuran luotsilta raju purkaus: ”Voisin aloittaa muualla jo kahden viikon päästä”