Brighton hankki Hollannin maajoukkuemiehen – Siirtosumma seuran uusi ennätys

Valioliigaan täksi kaudeksi noussut Brighton ilmoittaa kotisivuillaan tehneensä nelivuotisen sopimuksen hollantilaisen keskikenttäpelaajan Davy Pröpperin kanssa. 25-vuotias Pröpper saapuu seuraan Hollannin suurseura PSV Eindhovenista.
Brighton ilmoittaa uutisessaan, että se maksaa Pröpperista PSV:lle enemmän kuin yhdestäkään aiemmasta pelaajasiirrostaan. BBC:n tietojen mukaan ”Lokkien” uusi siirtosummaennätys on nyt 6 miljoonaa puntaa eli 6,6 miljoonaa euroa.
Pröpper debytoi Hollannin pääsarjassa Eredivisiessä Vitessen peliasussa 19-vuotiaana tammikuussa 2010. Vitessestä hän siirtyi PSV Eindhoveniin kesällä 2015, ja voitti seuran paidassa mestaruuden kauden 2015-2016 päätteeksi. Kahden PSV-kautensa aikana Pröpper teki joukkueelleen yhteensä 16 Eredivisie-maalia.
– Davy on pelaaja, jolla on runsaasti kokemusta Eredivisiestä Vitessestä ja PSV:stä. Hänen kyvyistään ei ole mitään epäilystä, sillä Davy on pelannut runsaasti otteluita Mestarien liigassa PSV:ssä sekä myös maaotteluita Hollannin paidassa, Brightonin manageri Chris Hughton kehuu.
– Davy on kova kilpailija keskikentän keskustassa ja täydentää keskikenttäämme hienosti. Hän on myös 25-vuotiaana todella hyvässä iässä.
Huuhkaja-vahti Niki Mäenpään tuore seurakaveri debytoi Hollannin maajoukkueessa USA:ta vastaan kesäkuussa 2015. Yhteensä maaotteluita on kirjattu Pröpperille nyt viisi kappaletta, joista tuorein Ghanaa vastaan aiemmin tänä vuonna.
Brightonin aiempaa siirtoennätystä piti hallussaan australialaismaalivahti Mat Ryan, josta seura maksoi aiemmin tänä kesänä Valencialle viisi miljoonaa puntaa.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Mikel Arteta kommentoi rajun taklauksen kohteeksi joutuneen Bukayo Sakan tilannetta
- Pep Guardiola tiistain ottelusta: ”Se on finaali”
- Liverpool voittoon Leicesterissä – mestaruus voi ratketa jo keskiviikkona
- Arsenal jyräsi lähes varman sarjaputoajan – Chelsealta elintärkeä nousu vieraissa
- Kevin De Bruynen ura saattaa jatkua Englannissa: ”Olen avoin”
- Bruno Fernandesin pitkä putki poikki – viimeksi tammikuussa 2022
- Mikel Arteta ei aio antaa Liverpoolille juhlia
- Antony kommentoi välejään Rúben Amorimin kanssa – Man Unitedissa epäonnistunut miljoonahankinta loistaa nyt lainalla
- Man Cityn huippulupaus loistaa vieraassa roolissa – Pep Guardiolta ja Ilkay Gündoganilta kehuja
- Raivostunut Ollie Watkins välitti tiukan viestin Unai Emerylle: ”Annoin hänen kuulla siitä”
- Raivostunut Ollie Watkins välitti tiukan viestin Unai Emerylle: ”Annoin hänen kuulla siitä”
- Antony kommentoi välejään Rúben Amorimin kanssa – Man Unitedissa epäonnistunut miljoonahankinta loistaa nyt lainalla
- Kevin De Bruynen ura saattaa jatkua Englannissa: ”Olen avoin”
- Mikel Arteta ei aio antaa Liverpoolille juhlia
- Liverpool voittoon Leicesterissä – mestaruus voi ratketa jo keskiviikkona
- Bruno Fernandesin pitkä putki poikki – viimeksi tammikuussa 2022
- West Hamin Niclas Füllkrugilta ankaraa palautetta omilleen: ”Olen hyvin vihainen”
- Man United -legenda syyllistyi pahoinpitelyyn syntymäpäiväjuhlillaan – nyt jaettiin rangaistus
- Man Cityn huippulupaus loistaa vieraassa roolissa – Pep Guardiolta ja Ilkay Gündoganilta kehuja
- Arne Slot: Tämä tekisi Liverpoolin kesästä onnistuneen