Uuden kauden alkaessa joukkueiden kokoonpanot ovat usein hieman erilaisia verrattuna viime kauden miehistöihin. Joka kausi joku uusi, nuori pelaaja nousee fanien huulille ja median isoksi puheenaiheeksi. Kuka ensi kaudella astuu esiin muiden joukosta ja vie valokeilan itselleen?

Olemme listanneet viisi potentiaalista nuorukaista, joista kaikilla on eväät suorittaa täydellinen läpimurto ensi kauden Valioliigassa. Kuka heistä kykenee siihen parhaiten?

5. Kasey Palmer, Huddersfield Town

Nuori keskikentän taituri Kasey Palmer on Chelsean akatemian yksi lupaavimmista tuotoksista. Hän vietti viime kauden lainalla Huddersfieldissä ja vakuutti seuramanageri David Wagnerin täysin. Joukkueen noustessa Valioliigaan saksalaisluotsi ei voinut olla hankkimatta Palmeria joukkueeseensa jo toiseen otteeseen.

Viime kaudella Palmer teki debyyttimaalinsa Huddersfieldin paidassa oltuaan vain minuutin verran kentällä. Kauden kuluessa 20-vuotias englantilaispelaaja teki vielä kolme maalia lisää, pelaten yhteensä 24 ottelua mestaruussarjassa.

Palmer kärsi vakavasta loukkaantumisesta kauden toisella puoliskolla, mutta on palautunut suunnitelmien mukaisesti. Johdatettuaan omalta osaltaan Huddersfieldin sarjapykälää ylemmäs, voidaan häneltä odottaa laadukkaita suorituksia myös ensi kauden Valioliigassa.

Kasey Palmer (vas.) oli Huddersfieldin yksi vakuuttavimmista pelaajista viime kaudella. Kuva: Getty Images

4. Ramadan Sobhi, Stoke City

Egyptiläinen Ramadan Sobhi saattoi jo viime kaudella herättää suurta innokkuutta Stoke-fanien keskuudessa. Vasta 20-vuotias Sobhi pääsi debyyttikaudellaan korvaamaan joukkueen loukkaantuneita laitahyökkääjiä useaan otteeseen. Aina mahdollisuuden tullessa pelaaja oli erittäin vakuuttava otteissaan.

Sobhi aloitti viime kaudella jopa kahdeksan Valioliiga-ottelua, joissa hän sai annettua yhden maalisyötön. Tulevalla kaudella Sobhin tavoite on lukita paikkansa Mark Hughesin avauskokoonpanossa. Itävaltalaislaituri Marko Arnautovićin siirryttyä West Hamiin egyptiläislupauksella on hyvä sauma näyttää tasonsa.

Ramadan Sobhi nostatti kulmakarvoja Stoke-fanien keskuudessa viime kaudella. Kuva: Getty Images

3. Ruben Loftus-Cheek, Crystal Palace

Chelsean akatemian yksi lupaavimmista nuorukaisista on viimein suorittanut ensimmäisen siirtonsa Stamford Bridgen ulkopuolelle.

Crystal Palaceen lainalle siirtynyt Ruben Loftus-Cheek voi olla ensi kauden lupaavimpia läpimurtopelaajia, jos hän vain saa tarpeeksi vastuuta harteilleen. Chelsean ykkösjoukkueessa Loftus-Cheek pääsi pelaamaan täysiä minuutteja vain Liigacupin ensimmäisten kierrosten otteluissa.

Uuden Palace-manageri Frank de Boerin uskotaan pelaavan kolmen miehen keskikentällä, johon 21-vuotias Loftus-Cheek voisi sopia aivan täydellisesti. Läpimurtokausi Valioliigassa siis vihdoin edessä?

Ruben Loftus-Cheek (oik.) on jo säväyttänyt Crystal Palacen pre season -otteluissa. Kuva: Getty Images

2. Dominic Solanke, Liverpool

Liverpool aloitti kesän siirtoikkunansa lupaavalla hyökkäyspään vahvistuksella. Englannin nuorten maajoukkueessa loistanut Dominic Solanke kyllästyi odottamaan tilaisuuttaan Chelsean ykkösmiehistössä, eikä hylännyt mahdollisuutta vaihtaa maisemaa, kun punapaidat tekivät tarjouksensa kesän alussa.

Solanke on osunut Liverpoolin paidassa jo kolmesti nykyisen harjoituskauden aikana. Manageri Jürgen Kloppin oletetaan peluuttavan brasilialaista Roberto Firminoa joukkueen ykköskärkenä. Vasta 19-vuotias Solanke tulee kuitenkin olemaan kova kilpailija nuorelle Divock Origille ja loukkaantumisherkälle Daniel Sturridgelle joukkueen kakkoskärjen paikalla.

Dominic Solanke on näyttänyt vakuuttavalta Liverpoolin harjoituskaudella. Kuva: Getty Images

1. Tammy Abraham, Swansea City

Listan ykköseksi sijoittuu jälleen yksi Chelsean lupaava lainapelaaja. Kyseessä on vasta 19-vuotias hyökkääjä Tammy Abraham, joka asetti kohdalleen suuret odotukset viime kauden suoritusten perusteella. Hän vietti viime kauden lainalla Mestaruussarjaa pelaavassa Bristol Cityssä, jossa nuorukainen teki jopa 23 sarjamaalia.

Nyt Abraham on siirtynyt lainalle Swanseaan, jossa seurafanit ovat jo rakastuneet pelaajan luonteviin maalintekotaitoihin. Kolme maalia walesilaisseuran harjoituskaudella tehnyt Abraham pyrkii taistelemaan paikastaan joukkueen kakkoshyökkääjänä.

Englannin nuorten maajoukkuehyökkääjän uskotaan jopa korvaavan loukkaantunutta Fernando Llorentea Swansean avauksessa siihen asti, kunnes espanjalainen kuntoutuu.

Tammy Abraham on osoittanut luonnolliseksi maalintekijäksi sekä seura- että maajoukkuetasolla. Kuva: Getty Images