Man Unitedin ex-pelaaja muisteli lähtöään Old Traffordilta – ”Paras ratkaisu urani kannalta”

Tom Cleverley kuuluu nykyään Watfordin vakiokokoonpanoon. Ennen siirtymistään Vicarage Roadilla hän on edustanut Evertonia ja suurseura Manchester Unitedia, jonka riveissä hän voitti muun muassa Valioliigan vuonna 2013.
Englannin maajoukkueeseenkin aikanaan Old Traffordilla kuulunut Man United -kasvatti päätti kuitenkin vuonna 2015, että hänen uransa kannalta olisi järkevää siirtyä muualle ja osoitteeksi valikoitui Everton. Nyt Cleverley muisteli lähtönsä syitä Telegraphille.
– Sir Alex [Fergusonin] lähtö ei tullut kannaltani hyvään paikkaan. Pelasin hyvin hänen alaisuudessa, mutta sitten tuli [David] Moyesin kausi ja se oli todella vaikeaa aikaa ja siitä alkoi lumipalloefekti.
– Ajat eivät olleet vaikeita vain minulle vaan koko seuralle. Olimme viiden tai kuuden kierroksen jälkeen keskikastissa ja paine alkoi kasautua.
Lähtö kasvattajaseurasta ei ollut Cleverleylle helppoa, mutta nykyään hän pystyy käsittelemään aihetta.
– Asia ei vaivaa minua enää. Unitedista lähteminen tuolloin oli paras ratkaisu urani kannalta.
– Nyt olen Watfordissa ja rakastan pelata täällä. Näen itseni täällä vielä usean vuoden päästä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Bryan Mbeumo siirtymässä jättisummalla Manchester Unitediin
- Valioliigaan noussut Sunderland hankkimassa laitahyökkääjän 20 miljoonalla eurolla
- Bild: Luis Díaz pääsi Bayern Münchenin kanssa yhteisymmärrykseen sopimuksesta
- Manchester City myi keskikenttäpelaajansa Serie A:han
- Neuvottelut käyntiin – João Félix haluaa palata vanhaan seuraansa
- Erik ten Hag ei ole kiinnostunut hankkimaan Antonya Bayer Leverkuseniin
- Manchester United korotti tarjoustaan Bryan Mbeumosta
- Newcastle kiinnostunut Brentfordin maalitykistä
- Teddy Sheringham: Marcus Rashford ei ansaitse siirtyä Barcelonaan
- Liverpool tarjoaa 80 miljoonaa euroa ranskalaishyökkääjästä
- Manchester United korotti tarjoustaan Bryan Mbeumosta
- Liverpool tarjoaa 80 miljoonaa euroa ranskalaishyökkääjästä
- Teddy Sheringham: Marcus Rashford ei ansaitse siirtyä Barcelonaan
- Newcastle kiinnostunut Brentfordin maalitykistä
- Athletic: Luis Díaz haluaa jättää Liverpoolin
- Neuvottelut käynnissä – Ashley Young saattaa palata kasvattajaseuraansa
- Valioliigan sarjanousija haluaa Granit Xhakan – tarjoaa kolmivuotista sopimusta
- Bournemouth hankki maalivahdin Chelseasta
- Liverpool lähestynyt Newcastlea yli 100 miljoonan euron jättisiirrosta
- Brentford tarjosi 40 miljoonaa euroa Ipswich-taiturista