Torstaina 31. elokuuta koittaa jälleen odotettu ”transfer deadline day”, eli viimeinen päivä jolloin siirtoikkuna on Euroopan suursarjoissa auki ennen.

Päivä on tunnetusti yksi kesän vilkkaimmista ellei jopa juuri se vilkkain siirtopäivä, kun joukkueet pyrkivät hankkimaan vielä viime hetkien vahvistuksia ja saattamaan pitkään käynnissä olleet neuvottelut loppuun.

Tässä ovat Valioliigan kymmenen parasta transfer deadline dayn hankintaa.

10. Mesut Özil – Real Madridista Arsenaliin, 2013

Kuva: Getty

Arsenalin siirtoikkuna oli kyseisenä kesänä melko rauhallinen. Ennen Öziliä se oli hankkinut ainoastaan Yaya Sanogon ja Mathieu Flaminin. Viimeisenä päivänä kuitenkin seura teki sen aikaisen ennätyshankinnan ostamalla joukkueessa edelleen pelaavan saksalaisen itselleen.

9. David Luiz – PSG:stä Chelseaan – 2016

Moni ihmetteli, kun lontoolaisseura osti Luizin itselleen jo toisen kerran. Topparin toisen Chelsea-aikakauden ensimmäinen kausi sujui kuitenkin fantastisesti. Hän oli yksi avainpelaajista, kun joukkue juhli Valioliigan mestaruutta.

8. Dimitar Berbatov – Tottenhamista Manchester Unitediin, 2008

Sir Alex Ferguson kilpaili siirtoikkunan viimeiseen päivään asti Berbatovista Manchesterin toisen seuran Cityn kanssa. United selvisi lopulta voittajaksi ja bulgarialainen viimeisteli joukkueelle 56 maalia 2,5 kauden aikana.

7. Marcos Alonso – Fiorentinasta Chelseaan, 2016

Kuva: Getty

Chelsea hankki Serie A:sta Marcos Alonson samana päivänä kuin David Luisin. Myös espanjalaisen rooli oli viime kaudella todella suuri, kun Antonio Conte alkoi peluuttamaan miehistöään 3-4-3-formaatiolla. Alonsosta on iloa joukkueelleen vielä moneksi vuodeksi.

6. Ashley Cole – Arsenalista Chelseaan, 2006

Cole siirtyi Arsenalista toiseen lontoolaisseuraan hieman yllättäen elokuussa 2006. Laitapuolustajasta maksettiin noin 5 miljoonaa puntaa ja rahan lisäksi William Gallas siirtyi Emirates Stadiumille. Cole juhli Chelseassa yhdeksän pokaalin voittoa.

5. Virgil van Dijk – Celticistä Southamptoon, 2015

Van Dijk oli Valioliigaan siirtyessään vielä suurelle yleisölle hieman tuntematon nimi. Hollantilainen on noussut nyt sarjan parhaimpien puolustajien joukkoon ja hänen 11,5 miljoonan punnan hintalappu on moninkertaistunut.

4. Hugo Lloris – Lyonista Tottenhamiin, 2012

Lloriksen lisäksi Tottenham hankki kyseisen vuoden transfer deadline dayn aikana Clint Dempseyn. Ranskalaismaalivahdin hankinta on kuitenkin osoittautunut selvästi paremmaksi värväykseksi. Mies on edelleen joukkueen ykkösmaalivahti ja hän on kuulunut jo useamman kauden ajan sarjan parhaiden maalivahtien joukkoon.

3. Carlos Tevez – Corintiansista West Hamiin, 2006

Carlos Tevez osoittautui West Hamille fantastiseksi hankinnaksi. Hänen sijoitustaan tällä listalla kohentaa muun muassa se, että hänen viimeisellä kierroksellaan Man Unitedin verkkoon tehty maali ratkaisi West Hamin säilymisen Valioliigassa kyseisellä kaudella. Argentiinalainen oli erinomainen kaappaus lontoolaisseuralta. Hänestä oli kiinnostuneena useat suuremmatkin seurat, jonne mies lopulta matkasikin.

2. Claude Makélélé – Real Madridista Chelseaan, 2003

Kuva: Getty

Chelsea varmisti Makélélén hankinnan aivan siirtoikkunan viimeisillä hetkillä. Ranskalaisen hankinta osoittautui napakympiksi, sillä hän oli Lontoossa pelatessaan ehdottomasti yksi koko sarjan parhaista pelaajista. Makélélé pelasi Stamford Bridgellä lopulta viisi vuotta ja tuona aikana hän juhli muun muassa kahdesti Valioliigan mestaruutta.

1. Wayne Rooney – Evertonista Manchester Unitediin, 2004

Teinisensaatio Rooney oli Englannin parhaita pelaajia aiemmin samana kesänä pelatuissa EM-kisoissa. Man United tavoitteli pelaajaa pitkään, mutta siirto varmistui vasta viimeisten tuntien aikana. Rooney olisi melko korkealla Valioliigan kaikkien aikojen siirrot -listallakin, joten ykköspaikka tässä listauksessa on melko selvä. Onhan hän sentään Manchsester Unitedin kaikkien aikojen paras maalintekijä.

Kuva: Getty

 

Sijoitukset perustuvat Sky Sportsin teettämään äänestykseen.