Swansea koki yhden kesän siirtoikkunan pahimmista pelillistä menetyksistä, kun se myi Gylfi Sigurdssonin 49 miljoonalla eurolla Evertoniin. Myös toinen joukkueen avainhahmoista vaihtoi siirtoikkunan viimeisenä päivänä maisemaa, kun Tottenham nappasi 15 maalia viime kaudella tehneen Fernando Llorenten.

Tehokaksikon korvaajatkin ovat silti kovaa valuuttaa. Swansea onnistui lainaamaan Bayern Münchenistä huippulupaavan Renato Sanchesin, vaikka nuorta portugalilaista tavoittelivat lukuisat Euroopan suurseurat. Llorenten saappaisiin puolestaan astuu Swansea-fanien suuri suosikki, norsunluurannikkolainen Wilfried Bony.

”Emme uskoneet Sanchesin hankinnan onnistuvan”

23-vuotiaaseen keskuspuolustajaan Alfie Mawsoniin oman seuran nopea reagointi ja onnistumiset siirtotavoitteissa tekivät suuren vaikutuksen. Varsinkin Sanchesin hankintaa oli kanssapelaajien jopa vaikea uskoa.

– Jotkut meistä epäilivät siirron onnistumista ja miettivät, oliko kyseessä pelkkä roskahuhu. Ennen kuin Sanchesin laina vahvistettiin, ajattelimme vain, että siinäpä olisi kova hankinta, jos se onnistuisi, Alfie Mawson totesi Sky Sportsille.

– Se oli hyvin hoidettu managerilta, puheenjohtajalta ja omistajilta. Uskon, että Sanches on meille merkittävä vahvistus.

 

Sanchesista tuli viime vuoden EM-turnauksessa EM-kisahistorian nuorin loppuottelussa pelannut pelaaja, kun hän mahtui voitokkaan Portugalin avauskokoonpanoon vasta 18-vuotiaana. Bayern Münchenissä hän mahtui avauskokoonpanoon viime kaudella kuitenkin vain yhdeksän kertaa, ja siksi edessä olikin laina Bayernista tutun valmentajan Paul Clementin huomiin.

 

– Tunnemme Sanchesin taidot etenkin Portugalin maajoukkueesta. Bayernissa hän ei saanut pelata paljoa, mutta Swanseassa tilaisuuksia varmasti riittää, Mawson uskoo.

”Bony otetaan avosylin vastaan”

Alfie Mawson siirtyi Swanseaan vasta vuosi sitten, joten hän ei ole pelannut vielä yhdessä Joutsenissa muutama vuosi sitten maaleja mättäneen Wilfried Bonyn kanssa. Mawson on kuitenkin kuullut miehestä pelkkää hyvää.

– Olen kuullut, että Bony on todellinen peto treeneissä ja otteluissa. Pukukoppi rakastaa häntä, Swansea rakastaa häntä, hänet otetaan avosylin vastaan ja hän tulee ampumaan meille maaleja.

Mawson siirtyi vuosi sitten Swanseaan Barnsleysta, ja teki heti debyyttikaudellaan Valioliigassa topparille komeat neljä maalia. Joulukuusta lähtien hän on pelannut täydet peliminuutit Swansean kaikissa sarjaotteluissa.