Arsenal-legenda syyttää Arsène Wengeriä huonoksi valmentajaksi – ”Hänen olisi pitänyt lähteä”
Kuva: Getty Images
Arsenal-legenda Tony Adamsin mielestä Arsène Wengerin olisi pitänyt jättää seura toukokuussa. Tykkimiesten entinen kapteeni uskoo ranskalaismanagerin tehneen virheen solmittuaan vielä kahden vuoden jatkosopimuksen.
– Arsènen olisi pitänyt lähteä toukokuussa. Sitä voi sanoa, että hänelle voi antaa kaksi vuotta lisää, koska hän niin halusi. Minun henkilökohtainen mielipiteeni on kuitenkin se, että hänen olisi pitänyt lähteä Chelsea-voiton jälkeen. Tämä tulee päättymään kyyneliin, Adams kritisoi Islington Gazettelle.
Wenger päätti viime kaudella kautensa FA Cupin voittoon. Samalla joukkue jäi ulos Mestarien liigassa ensimmäistä kertaa ranskalaisen aikakaudella.
Adams työskenteli liki 10 vuotta Wengerin alaisuudessa, mutta kiistää oppineensa valmentajalta mitään merkittävää.
– Opettiko hän minulle mitään? Ei. Opettiko hän minua puolustamaan? Ei. Arsène ei ole oikeastaan valmentaja. Uskon, ettei hän siitä syystä halunnut myöskään pitää minua. Sanoin taannoin myös haastattelussa, ettei valmentaminen ole Arsénen vahva puoli.
Arsenal on hävinnyt kolmesta ensimmäisestä valioliigaottelustaan kaksi. Joukkue kohtaa viikonloppuna kotikentällään Bournemouthin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jamie Carragher: Florian Wirtz noussut viimein odotetulle tasolle
- Harry Redknapp, 78, olisi halunnut palata Tottenhamin päävalmentajaksi
- Manchester Unitedin toppari loukkaantui – Carrick: ”Tämä on meille pettymys”
- Näin Gary Neville kuvailee Tottenhamin tilannetta: ”Olisi valtava shokki”
- Sesko iski jälleen vaihdosta – Manchester United haki niukan vierasvoiton Evertonista
- Paul Scholes kritisoi Arsenal-tähteä: ”Liian tunteellinen”
- Valioliigan pienin stadion kasvaa – Bournemouth julkisti mittavan laajennussuunnitelman
- Englantiin siirtynyt hyökkääjä: Näin Serie A ja Valioliiga eroavat toisistaan
- Wayne Rooney: Tottenhamista on tullut Valioliigan alemman keskikastin seura
- Telegraph: Newcastle kiinnostunut Manchester Cityn maalivahdista
- Paul Scholes kritisoi Arsenal-tähteä: ”Liian tunteellinen”
- Sesko iski jälleen vaihdosta – Manchester United haki niukan vierasvoiton Evertonista
- Valioliigan pienin stadion kasvaa – Bournemouth julkisti mittavan laajennussuunnitelman
- Gary Neville: Tämä oli Rúben Amorimin suurin virhe Manchester Unitedissa
- Englantiin siirtynyt hyökkääjä: Näin Serie A ja Valioliiga eroavat toisistaan
- Wayne Rooney: Tottenhamista on tullut Valioliigan alemman keskikastin seura
- Manuel Akanji jäi yllättäen olemattomalle vastuulle Manchester Cityssä: ”Seurat vaativat lojaaliutta pelaajilta, mutta…”
- Tottenham-luotsilta suorat sanat joukkueestaan: ”Olen todella pettynyt ja suuttunut”
- Wayne Rooney: Valioliigahistoriaa tehnyt James Milner tulee jatkamaan uraansa – ”Uskomaton saavutus”
- Jamie Redknapp: Tottenham taistelee putoamista vastaan – ”Jos he eivät ole varuillaan…”