Ei saanut pysyvää sopimusta edes Watfordissa – nyt veikataan tulevaksi 100 miljoonan euron mieheksi
Kuva: Getty Images
Entinen huippupelaaja Omar Milanetto vihjaa, että Watfordin entisestä hyökkääjästä M’Baye Niangista voi tulla jonakin päivänä 100 miljoonan euron mies.
Ranskalainen Niang vietti viime kauden toisen puoliskon Vicarage Roadilla, kun hänet lainattiin Milanista. Mies teki kaksi maalia 11 ottelussa, mutta ei saanut kesällä pysyvää sopimusta seuraan.
Hornetsin kerrotaan tehneen viiden miljoonan punnan tarjouksen, joka ei italialaisseuralle kelvannut. Niang väitti itse, ettei hän edes olisi halunnut palata Englantiin – sen sijaan hän siirtyi lainalle Torinoon.
– Jos Niang tajuaa 23 vuoden iässä sen, että hänen on kasvettava ja Toro voi olla hänelle todellinen käännekohta, silloin hänestä voi tulla yksi Serie A:n parhaista hyökkääjistä, Genoan kykyjenetsijänä toimiva Milanetto toteaa Squawkalle.
– Hän voi myös olla seuraava pelaaja, joka on oikeutettu 100 miljoonan euron ulosostopykälään, koska olen nähnyt hyvin harvoja hänen kaltaisiin pelaajia – teknisesti ja fyysisesti.
Milanetton mukaan Niangilta löytyy lahjakkuutta, näyttävyyttä ja fyysistä voimaa. Tämä murtaa puolustuksia tekniikallaan ja voimallaan, ja kaiken lisäksi pystyy pelaamaan laiturina, kärjen alapuolella tai piikissä.
– Hänellä oli huikeat kuusi kuukautta meidän kanssamme (Genoassa) vuonna 2015. Toivottavasti hän ei nyt heitä sitä kaikkea pois viimeisen 18 kuukauden vaikeuksien jälkeen.
Lähde: Hertfordshire Mercury
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Roberto De Zerbi: Tottenhamilla on 12 tarpeeksi hyvää pelaajaa
- Liverpool vei kohuteinin saksalaisjättien nenien edestä
- Mestarien liiga 2025–26: Loppuottelu, tulokset, maalipörssi, tv
- Chelsea putosi päätöskierroksella ulos europeleistä – ”Olemme musertuneita”
- Mohamed Salah rikkoi vielä yhden ennätyksen jäähyväisissään
- Valioliiga on uudessa tilanteessa – vastaavaa ei ole tapahtunut 138 vuoteen
- Ottelukeskus: Ottelut, tulokset, sarjataulukko, maalipörssi
- Pep Guardiola piti puheen Manchester Cityn faneille: ”Miksi te rakastatte minua niin paljon?”
- Liverpoolin jättävä Mohamed Salah: ”Itkin tänään enemmän kuin koko elämäni aikana”
- Arsenal teki historiallisen tempun – kukaan muu Valioliigassa ei ole kyennyt samaan
- Päätös nopeasti: Tässä on Pep Guardiolan uusi työ
- Thomas Tuchel yllätti – Arsenalin teinisensaatio mukaan MM-kisaleirille
- Hylkiöhyökkääjä pommitti Hull Cityn Valioliigaan viime hetkien voittomaalilla
- Tottenham-kapteenin ratkaisu herätti kohun – nyt puhuu Roberto de Zerbi
- Sir Alex Ferguson lähetti Pep Guardiolalle viestin
- ”Olen katunut syvästi” – Pep Guardiola myönsi suuren erheen City-uraltaan
- Oho! Pep Guardiola kommentoi avoimesti Manchester Cityn 115 syytettä
- Manchester Citylle surkeita uutisia Espanjasta
- Pep Guardiola antoi arvokkaan vinkin Cityn uudelle managerille
- 19-vuotias topparilupaus Arsenalin kiikarissa – MM-kisapaikka on itsestä kiinni