Evertonin ex-kapteeni kertoo, millaista on olla kuukausia managerin ”koirankopissa”
Kuva: Getty Images
Evertonin kapteenina Dave Watsonin poissa ollessa aikanaan toiminut Don Hutchison kertoo Evening Chroniclessa, millaista on elämä managerin “koirankopissa”.
Hutchison ajautui vuosituhannen vaihteen jälkeen isoon riitaan silloisen Everton-luotsin Walter Smithin kanssa. Syynä oli seuralta tullut alhainen sopimustarjous, jota pelaaja ei hyväksynyt.
– Olin kolme tai neljä kuukautta koirankopissa, tullen joka päivä yhdeltä harjoittelemaan yksikseni, koska en saanut harjoitella edustusjoukkueen kanssa, Hutchison kertaa.
Evertonin pelaajille tuli loukkaantumisia, joten Smith tarvitsi Hutchisonia kauden lopulla. Siihen mennessä sillat oli kuitenkin jo poltettu, ja tämä siirtyi kesällä Sunderlandiin.
– Ollessani sivussa kohtasin Evertonin edustusjoukkueen pelaajia, kun he olivat lähdössä pois ja minä olin tulossa sisään. Harjoituskeskus voi olla aika yksinäinen paikka siinä tilanteessa, kertoo Hutchison.
– Niissä olosuhteissa on vaikea motivoida itseään ja pysyä ammattimaisena, mutta niin on pakko tehdä. Minulla oli tapana juosta 45 minuuttia ja sitten tehdä sprinttejä, mutta pallokosketuksia ei tule kovin usein, koska ei ole ketään pelitoveria, joten väistämättä kunto heikkenee hieman, hän lisää.
Hutchisonia ei miellyttänyt se, että joukkuekaverien loukkaantumiset olivat hänelle ainoa tie takaisin kokoonpanoon.
– Halusin varmistua siitä, että kunnioitin managerin päätöstä, vaikka en ollut samaa mieltä hänen kanssaan. Lupasin itselleni, etten aiheuttaisi minkäänlaisia ongelmia. Ja pidin huolta siitä, etten saanut sakkoja käytökseni takia. Siinä on kaikki, minkä pystyi tekemään, hän toteaa.
– Koskaan ei tiedä, milloin manageri tarvitsee sinua, joten on huolehdittava siitä, että pelaajat ovat parhaassa mahdollisessa kunnossa itseään ja joukkuetta varten.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jättääkö Mohamed Salah jäähyväiset Brightonia vastaan? Telegraphilta iso paljastus
- Unai Emery: Liverpoolin lainapelaaja ei tule siirtymään pysyvästi Aston Villaan
- Steve McManaman: Liverpoolin ja Mohamed Salah’n on ratkaistava erimielisyydet viikonloppuun mennessä
- Daniel Sturridge: ”Mohamed Salah haluaa olla Liverpoolin pelaaja, mutta…”
- Manchester City kaatoi Real Madridin – Arsenalilla uusi 16-vuotias debytantti
- Saudi-pomo ei halua Mohamed Salahia maansa sarjaan
- Arsenalin loukkaantumiskriisi jatkuu – superlupaus sivuun kahdeksi kuukaudeksi
- Arsenalin kanssa sopimuksen purkanut puolustaja löysi uuden seuran
- Liverpoolin rankkari herätti porua: ”Todella heppoinen tuomio”
- Mikel Arteta täräytti koviin väitteisiin: ”Ei meillä ole aikaa treenata”
- Saudi-pomo ei halua Mohamed Salahia maansa sarjaan
- Manchester City kaatoi Real Madridin – Arsenalilla uusi 16-vuotias debytantti
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Mohamed Salah’n tilanteesta
- Arsenalin loukkaantumiskriisi jatkuu – superlupaus sivuun kahdeksi kuukaudeksi
- Arsenalin kanssa sopimuksen purkanut puolustaja löysi uuden seuran
- Liverpoolin rankkari herätti porua: ”Todella heppoinen tuomio”
- Daniel Sturridge: ”Mohamed Salah haluaa olla Liverpoolin pelaaja, mutta…”
- Mikel Arteta täräytti koviin väitteisiin: ”Ei meillä ole aikaa treenata”
- Sky: Neuvottelut käynnissä – Manchester Unitedin hyökkääjä saattaa siirtyä Italiaan
- Thierry Henry kertoi suoran mielipiteensä Mohamed Salah’n kommenteista