Liverpoolin ex-kärkipelaajan sukulaisia kateissa hurrikaani Irman jäljiltä – ”Kaikki on mennyt”
Kuva: Getty Images
Liverpoolin entisen kärkipelaajan Emile Heskeyn, 39, sukulaisia on kateissa hurrikaani Irman jäljiltä Karibialla, kertoo BBC verkkosivuillaan.
Heskeyn vanhemmat ovat turvassa Antigualla, mutta hänen äitinsä ei ole saanut lähes viikkoon yhteyttä Barbudalla oleviin sukulaisiin.
– Äitini ei saa heitä kiinni, Englannin entinen maajoukkuemies sanoo.
– Onneksi äitini ja isäni olivat onnekkaita. He kohtasivat sen häntäpään. Äitini perhe on kuitenkin Barbudalta, ja heidät pyyhkäistiin käytännössä olemattomiin. Kaikki on mennyt.
Pääministerin mukaan Irma tuhosi noin 95 prosenttia rakennuksista Barbudalla. Saarella on noin 1 600 asukasta, joista suurin osa asuu Codringtonissa.
Uransa jo lopettanut Heskey kertoo, että hänen perheensä odottaa edelleen uutisia saarelta.
Cheshiressä asuva Heskey sanoo tukevansa avustustoiminnassa mukana olevaa säätiötä.
– Emme voi sitoutua mihinkään, koska uskon, että uusi hurrikaani on matkalla kohti Barbudaa ja Antiguaa. Emme tiedä, kuinka paljon tuhoja se tulee aiheuttamaan ja mikä on lopullinen avustuslasku.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Arsenal sai ison tarjouksen tähtipelaajastaan
- Romano: Tottenham-puolustajan siirto Interiin sovittu – hinta 31,5 miljoonaa euroa
- Kaksi Valioliiga-seuraa haluaa Aaron Wan-Bissakan
- Supertietokone ennusti Valioliigan mestarin – haastajille kylmää kyytiä
- Arne Slot vahvisti: Neuvotteli Hollannin kanssa – kiisti yksityiskohdan
- Manchester City havittelee Enzo Fernándezia – Chelsean hintapyyntö on hurja
- Paljastus: Manchester United yritti hankkia tähtipelaajan kolmesti
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Crystal Palace: Paluu karumpaan arkeen
- Virallista: Kaiken nähnyt maalivahti palaa Manchester Cityn riveihin
- Virallista: Chelsea sai korvaajan Marc Cucurellalle
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Sunderland: Tuhkimotarina ei toistu
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- Jos et voi voittaa heitä, osta heidät: Nottingham Forestilta mielenkiintoinen hankinta
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Virallista: Chelsea sai korvaajan Marc Cucurellalle
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus