Roberto Firmino monessa mukana – Liverpool jäi tasapeliin Sevillaa vastaan

Liverpool aloitti Mestarien Liiga -taipaleensa keskiviikkona, kotiottelulla Sevillaa vastaan. Shokkialun jälkeen se näytti onnistuvan pitämään 90 minuutin juoksukilpailussa järjen vastustajaansa paremmin tallella. Etenkin ensimmäisen jakson lopun hallinnasta huolimatta se ei saanut kaivettua täyttä pistepottia, vaan jäi 2-2 -tasapeliin.
Viime hetkiin asti odoteltiin, pystyykö flunssasta kärsinyt Mohamed Salah pelaamaan isäntien riveissä – Valioliiga-kauden alussa vaarallisuuttaan esittänyt egyptiläinen marssi kentälle avaukseen.
Sevilla hiljensi kotikatsomon ennen viiden minuutin täyttymistä. Wissam Ben Yedder sai Sergio Escuderon keskityksen maalille lahjana Dejan Lovrenilta. Ranskalainen siirsi pallon viileästi metristä verkkoon.
en.as.com/resultados/fut…
Huolimatta nopeasta vierasmaalista, ottelun alku mentiin vahvasti Liverpoolin komennossa. Salahin ja Sadio Manén kautta palloa toimitettiin rangaistusalueelle toistuvasti, ja pienellä tuurilla punaiset olisivatkin tasoittaneet ottelun alta aikayksikön. Espanjalaisvieraat tosin osoittivat myös jatkuvasti olevansa valmiita vastahyökkäyksiin. Vartin kohdalla Ben Yedder oli päästä iskemään jo toisen osumansa – Loris Karius ehti viime hetkellä vastaan.
Avausjakson ensimmäisen kolmanneksen jälkeen maalintekoyritykset kirjattiin 6-1.
21. minuutilla tasoitus lopulta syntyi, maalintekijänä Roberto Firmino. Jordan Henderson syötti vasemmalta Alberto Morenon vapaaksi, tämä siirsi pelivälineen maalille, josta brassihyökääjä painoi pallon verkkoon samaan tapaan kuin Ben Yedder varttia aiemmin toisessa päässä.
Anfieldin yleisön suuri suosikki nousi osumallaan melko arvostettuun seuraan.
Vain minuuttia myöhemmin Liverpool puhkaisi vieraitten keskikentän valtavan leveällä kaistalla, viimeinen ratkaisu Emre Canin jalasta painui vain niukasti takakulmasta ohi.
Aivan alun jälkeen isäntien hyökkäyksissä alettiin hyödyntää myös Georginio Wijnaldumin palveluksia, mikä tehosikin selkeästi tukien Salahin kenties yksipuolisia puolustuksen ohitusyrityksiä.
Vajaat 10 minuuttia ennen taukoa pallo todella pomppi Liverpoolille. Salahin veto kaukaa kimposi puolustaja Simon Kjaerin jalasta ylänurkkaan. Maalia edelsi tilanne, jossa Salah näytti hankkivan pallon takaisin joukkueelleen selkeästi Sevilla-pelaajaa rikkoen. Vihellystä ei kuulunut, tilanteeksi 2-1.
39.minuutilla Moreno hankki itselleen varoituksen ajamalla selkeästi myöhässä, todella voimalla Jesús Navasin jaloille.
Kello näytti 41. minuuttia kun Manén nousu boksiin tuotti rankkarin. Nicolás Pareja osui ensin palloon kädellään, ja sen jälkeen kaatoi hyökkääjän takavyö-ottella. Firmino pamautti pilkulta pallon kuitenkin tolppaan.
Avausjaksolla ottelun vauhti oli melkoinen, ja vaikka hienojakin suorituksia nähtiin, taidettiin yksilövirheitä tohinassa todistaa niitä enemmän. Erotuomari Danny Makkelie ei ehtinyt aivan kaikkea jaksolla nähdä, mutta keltainen kortti nousi neljään otteeseen.
Vauhti ei laantunut – eikä hölmöily loppunut
Toiselle nelivitoselle lähdettäessä pelin tempon laskemisesta ei ollut tietoakaan. Jo ensi minuuteilla nähtiin puolittaisia tilanteita molemmissa päissä, ja jokainen pallonmenetys näytti tuottavan vaarallisen vastahyökkäyksen.
Firmino oli jälleen tositoimissa pilkulla 56. minuutilla. Can pääsi pommittamaan voimalla boksin ulkopuolelta kohti alakulmaa – brassi seisoi täsmälleen laukauksen linjalla.
Tunnin kohdalla vieraitten valmentaja Eduardo Berizzo hankki itselleen ulosajon. Argentiinalainen oli antavinaan pallon sivurajalla Joe Gomezille, mutta heittikin viime hetkellä sen kädestään kauemmas. Makkelie osoitti miehen välittömästi pelaajatunneliin.
Also Berizzo: throw the ball away again
Sevilla oli kakkospuolikkaalla isäntiä jossain määrin aktiivisempi, vaikkei tämä tilastoissa juuri näkynytkään. 72. minuutilla yritteliäisyys palkittiin, ja tilanne muuttui muotoon 2-2. Juuri kentälle tullu Luis Muriel ja Joaquin Correa juonivat pallon boksiin, josta viimeksi mainittu toimitti sen kauniisti takakulmaan.
3 chances created
3 shots
2 shots on target
2 goals
Clinical, if nothing else.
Jürgen Klopp reagoi tasoitukseen määräämällä Philippe Coutinhon valmiiksi kentälle tuloon. Paljon puheen kohteena ollut brassi otti viimeiseksi vartiksi Canin paikan. Lisää virtaa haettiin viimeisellä kympillä myös ottamalla Daniel Sturridge sisään Manén tilalle.
89. minuutilla Liverpoolin kesähankinta, Arsenalista siirtynyt Alex Oxlade-Chamberlain pääsi myös viheriön puolelle.
Gomez nappasi lisäajan viimeisellä minuutilla itselleen toisen varoituksen ja pelikiellon seuraavaan otteluun. Loppuvihellyksen jälkeen Klopp ja Sevillan vaihtopenkki ottivat todella kuumasti yhteen, syy tähän selvinnee myöhemmin.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- West Ham harkitsee uutta sopimusta Michail Antoniolle
- Tottenhamin Ange Postecoglou: ”Joudutte sietämään minua vielä vähän kauemmin”
- Old Traffordilla koettiin tunteiden vuoristorata – Rúben Amorim: ”Paras ääni, jonka olen koskaan kuullut”
- Hurjaa draamaa! Manchester United iski lopussa kolme maalia ja eteni Eurooppa-liigan välieriin
- Athletic: Real Madrid on William Saliban kintereillä
- Dele Alli tähtää Englannin MM-kisajoukkueeseen: ”Olen hyvin kunnianhimoinen ihminen”
- Cristian Romero haluaa jättää Tottenhamin – siirto maaliin heti kesän alussa?
- Virgil van Dijk jää Liverpooliin – teki jatkosopimuksen
- Bukayo Saka hiljensi Bernabéun – Arsenal Mestarien liigan välieriin
- Palaako Douglas Luiz Valioliigaan? Juventus valmis vaihtokauppaan
- Hurjaa draamaa! Manchester United iski lopussa kolme maalia ja eteni Eurooppa-liigan välieriin
- Athletic: Real Madrid on William Saliban kintereillä
- Cristian Romero haluaa jättää Tottenhamin – siirto maaliin heti kesän alussa?
- Dele Alli tähtää Englannin MM-kisajoukkueeseen: ”Olen hyvin kunnianhimoinen ihminen”
- Virgil van Dijk jää Liverpooliin – teki jatkosopimuksen
- Wayne Rooney esitti ison väitteen Marcus Rashfordista huippuesityksen jälkeen: ”Näkisin sen mielelläni”
- Old Traffordilla koettiin tunteiden vuoristorata – Rúben Amorim: ”Paras ääni, jonka olen koskaan kuullut”
- Palaako Douglas Luiz Valioliigaan? Juventus valmis vaihtokauppaan
- Bukayo Saka hiljensi Bernabéun – Arsenal Mestarien liigan välieriin
- Marcus Rashford valloitti asiantuntijat ihastuksesta – Unai Emeryn päätöstä ihmeteltiin