Kommentti: Vierasfaneja lähes seitsemän kertaa enemmän kuin lippuja – Mistä Arsenal-pelin kaaos johtui?
Kuva: Getty Images
Arsenal pelasi torstaina historiallisen ensimmäisen ottelunsa Eurooppa-liigan lohkovaiheessa. Köln kaatui numeroin 3-1, mutta itse ottelua enemmän puhutti vähintäänkin hämmentävä tunnelma Lontoossa ennen peliä ja pelin aikana.
Kaikki ei todellakaan sujunut kuin rasvattu. Ottelun alkua jouduttiin siirtämään tunnilla, sillä Saksasta oli paikan päälle matkustanut huomattavasti enemmän faneja kuin järjestävä taho oli uskaltanut odottaa.
Kölnin lippukiintiö otteluun oli 3 000, mutta arvioiden mukaan vieraskannattajia oli Emirates Stadiumilla jopa 20 000. Lähes seitsemänkertainen määrä siis.
Emirates Stadiumin katsomokapasiteetti on hieman alle 60 000 katsojaa. Tämä merkitsee sitä, että noin joka kolmas ottelun katsojista tuli vieraiden leiristä. Hämmentävä lähtötilanne.
Saksalaisia ”Arsenal-faneja”, trokarien metsästäjiä ja kenties liputtomiakin
Arsenalin manageri Arsène Wenger ilmoitti ottelun jälkeen olettaneensa, että peli tullaan siirtämään kokonaan toiselle päivälle. Joukkueille valmistautuminen ei siis todellakaan ollut helppoa. Ottelu kuitenkin pelattiin, ja nyt Wenger peräänkuuluttaa selvitystä siitä, miten ihmeessä oli mahdollista, että Kölnin kannattajia pääsi stadionille niin paljon. Se kiinnostaa muitakin. Jotta vieraskatsojat voisivat saada muista kuin omasta katsomonosastaan lipun, tulee näiden rekisteröityä Arsenalin kannattajiksi. Ottelua edeltävinä viikkoina olikin saatu piikki Saksasta lähetetyissä jäsenhakemuksissa. Lopulta Arsenal päätti oman tiedotteensa mukaan kieltää lippujen oston niiltä, jotka olivat hankkineet jäsenyytensä vasta lohkoarvonnan jälkeen. Hyvin suurella todennäköisyydellä lipputrokareilla on ollut likaiset sormensa pelissä. Erään arvion mukaan jopa yli 15 000 lipun edestä. Halukkaita maksajia on Saksasta löytynyt, eivätkä Arsenalin omat fanit ole olleet torstailiigan pelistä riittävän kiinnostuneita – ainakaan tarpeeksi hyvissä ajoin. Kolmas mahdollisuus on se, että jollain osalla stadionille päässeistä saksalaiskatsojista ei edes ole ollut pääsylippua. Varmuudella ei siis ainakaan omaan katsomonosaansa. Stadionilla tiedettiin kuitenkin olevan tilaa, ja turvallisuusviranomaiset päättivät päästää liputtomiakin katsojia sisälle mellakoiden välttämiseksi. Tätä tietoa ei ole vahvistettu, mutta jos se pitää paikkansa, on päätös saattanut olla hyväkin.
Edes Eurooppa-liigan uutuudenviehätys ei saanut Arsenal-faneja innostumaan
Lippukiintiöille on joka tapauksessa olemassa perusteensa, joten ottelujärjestelyjen voi todeta epäonnistuneen. Kannattajiksi rekisteröitymisen kautta lipun hankkimista tai trokarilta piletin ostoa on kuitenkin vaikea valvoa, ja vastaavien ongelmien kanssa painivat suuremmatkin tapahtumat. Liputta sisään päässeiden osalta puhutaan edelleen vain huhusta, jota Arsenal ei vahvista. Silti sellaistakin huhutaan, että saksalaisfanit olivat ostaneet massoittain Arsenalin fanikrääsää sisäänpääsynsä varmistaakseen. Lisäksi näitä oli pyydetty olemaan hurraamatta oman joukkueen tehdessä maalin, mutta luonnollisesti turhaan. Jättäisitkö itsekään tuulematta oman joukkueesi maalia?
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Valioliiga-seurojen havitteleman suurlupauksen hinta nousi yli haamurajan
- Viníciuksen hinta paljastui: ei aivan mahdoton
- Arsenalin uusi hankinta onnistui heti
- Romano: Liverpoolin ykköskohde ei jatka PSG:ssä
- Romano: Arsenal hankkii 16-vuotiaan huippulupauksen
- Jermain Defoen lähtöpasseista lisää tietoa – taustalla ”kasvavia huolia” toiminnasta
- Eddie Howe avasi suunsa – kommentoi Bruno Guimaraesin ja Arsenalin tilannetta
- Liverpoolin puolustus kapenee – uusi loukkaantuminen harjoitusottelussa
- Chelsea pisti rahaa likoon – tavoittelee 18-vuotiasta superlupausta
- Sieltä se tuli – Leeds jätti tarjouksen Saksan maajoukkuemiehestä
- Nuori hyökkääjä, 15, vastasi yhdellä sanalla penkitykseen Manchester Unitedissa
- Brittilehti kertoo huonoja uutisia Viníciuksesta haaveileville Arsenal-faneille
- Liverpoolin puolustus kapenee – uusi loukkaantuminen harjoitusottelussa
- Eddie Howe avasi suunsa – kommentoi Bruno Guimaraesin ja Arsenalin tilannetta
- Romano: Arsenal hankkii 16-vuotiaan huippulupauksen
- Sieltä se tuli – Leeds jätti tarjouksen Saksan maajoukkuemiehestä
- Romano: Liverpoolin ykköskohde ei jatka PSG:ssä
- Arvostettu asiantuntija paljastaa: Arsenal tavoittelee kesän suurinta siirtopommia
- Chelsea pisti rahaa likoon – tavoittelee 18-vuotiasta superlupausta
- Arsenalin uusi hankinta onnistui heti